Sotelautakunnassa ensi vuoden budjetti ja kauden strategia

Huomenna sotelautakunnassa kenties kauden tärkein kokous: päätämme kauden strategiasta ja ensi vuoden budjetista. Sitoutuminen annettuun raamiin tarkoittaa todella vaikeaa tilannetta niin neuvoloissa kuin muussa helsinkiläisten hyvinvointia edistävässä toiminnassa. Toivon, että kaupunginhallitus ja valtuusto lisäisivät rahaa, muuten edessä ovat vaikeat ajat. Olen todella huolissani rahojen riittävyystä. Toisaalta on pakko siirtyä pois laitoshoidosta kohti kevyempiä hoitomuotoja, mutta tämä ei saa tarkoittaa palvelun laadun heikkenemistä.

Strategiasta olemme neuvotelleet yhdessä ryhmien kanssa, joten mukaan näyttävät pääsevän hyvin terveyserojen kaventaminen, lapsiperheuden tuki ja ennaltaehkäisy. Olen tehnyt vielä huomiseen kokoukseen esitykset siitä, että erityistä tukea tarvitsevat ensisynnyttäjät saisivat neuvolasta kotikäynnin jo odotusaikana. Lisäksi esitän, että toimeentulotuen päätösten tasalaatuisuutta seurattaisiin ja puututtaisin toimenpiteillä, mikäli on tarvetta. Kolmanneksi esitän, että lastenkodissa nuoren täyttäessä 18, ei hänen tule heti joutua muuttamaan, jos esimerkiksi koulu on vaikka vielä kesken.

Budjetin kohdalla esitän, ettemme leikkaa järjestöavustuksista ja että asetamme myös sosiaalipuolen sitovia tavoitteita (mm. yksinhuoltajien tukemiseksi).

Aloitamme myös keskustelun lastensuojeluun liittyvistä muutoksista. Onneksi Etappi-toiminnan kanssa on otettu aikalisä, eikä sen lakkauttamisesta/siirtämisestä ole tässä vaiheessa kyse.

Muut kirjoitukseni liittyen sosiaali- ja terveyslautakuntaan


Posted

in

,

by

Comments