Eilen kokoontui ennen kesälomia viimeisen kerran sosiaali- ja terveyslautakunta. Listalla oli mm. Apotti, vanhuspalvelulain vaikutukset, lastensuojelu ja suun terveydenhuollon kiireettömän hoidon palveluhankinta. Pöydälle jäivät terveyskeskusverkko, paperittomien terveydenhuolto ja ruotsinkielisten palvelut. Terveyskeskusverkosta kirjoitan myöhemmin erikseen.

Eniten kuohutti lasten- ja nuorisokotien paikkaluvun muutokset. Taustalla on lastensuojelulain linjaama perhehoidon ensisijaisuus ja täten tarve painottaa sitä.

Helsingin oma laitoshuolto on jäänyt laadullisesti ja resursoinniltaan jälkeen ostopalvelusta. Laitospaikkoja joudutaan ostamaan, vaikka omissa laitoksissa on tyhjiä laitospaikkoja. Oman toiminnan käyttöaste on siis jäänyt liian matalaksi. Etenkin kalleimpaan ostopalveluun eli vaativaan laitoshoitoon kohdistuu kasvupaineita, koska omissa laitoksissa ei pystytä tarpeeksi laajasti järjestämään vaativaa laitoshuoltoa. Yleisesti laitospaikkojen ja perhehoitopaikkojen tarve on lisääntynyt. Tätä painopisteen muutosta halutaan nyt siis jatkaa. Johtopäätös on se, että laitoshoitoa tarvitsevat ovat vaativahoitoisempia ja tarvitsevat paremman resursoinnin.

Esityksenä oli 34 laitospaikan vähentäminen viidestä lasten- tai nuorisokodista, mikä meni läpi äänin 9-4. Muutoksen tarkoituksena oli parantaa resurssien keskittämisen kautta kaupungin omia palveluja, ottaa omaan hoitoon vaikeahoitoisempia lapsia ja vähentää kalliita ostopalveluja.

Jonkun verran ilmassa oli eri tulkintoja asiaan liittyvistä luvuista ja siitä, mikä tilanne todella on. Lautakunnan päättäjänä tässä oli luotettava virkamiehistön tarjoamiin tietoihin. Huolta kannoin kuitenkin siitä, että kaventaako pienten toimipisteiden lakkauttaminen valinnanvaraa erilaisten asumismuotojen suhteen. Halusin myös saada varmuuden siitä, että perhehoitoa on tarpeeksi saatavilla, kun sitä nyt enemmän tarvitaan. Näistä syistä johtuen vihreät tekivät lisäysehdotuksen, joka meni läpi: ””Samalla sosiaali- ja terveyslautakunta pitää tärkeänä varmistaa, että perhesijoituspaikkojen riittävyys toteutuu ja että laitossijoitusta tarvitseville lapsille ja nuorille voidaan tarjota eri kokoisia ja mahdollisimman kodinomaisia sijoituspaikkoja.”

Vapautuvia resursseja tulisi käyttää myös oman laitoshuollon kehittämisen lisäksi perhehoidon kehittämiseen. Tässä onkin aloitettu kehittämishanke. Lautakunta päätti myös, että Tammipuiston asuinyksikön käyttötarkoitus muutetaan kunnalliseksi ammatilliseksi perhekodiksi.

Yhtenä huolenaiheena oli vielä se, että ovatko laitoksissa olevat nuoret ja lapset jo niin huonossa kunnossa, ettei heitä voi siirtää perheisiin. Itse asiassa on ilmeisesti niin, ettei painetta nykyisten asukkaiden siirtymisestä perheisiin ole niin paljoa (nuoret ovat siinä iässä, että muuttavat omilleen).

Kannatin myös lisäysesitystä siitä, että lautakunta velvoittaa virastoa valmistelemaan muutoshankkeet niin, etteivät ostopalvelujen määrät kasva muutosten johdosta. Tämä ei mennyt kuitenkaan läpi.

Kysyin myös erityisen huolenpidon järjestämisestä, joka ei enää tule lautakunnan päätettäväksi. Tämän kokonaan lakkauttamisesta levisi aiemmin väärää tietoa. Ajatuksena oli ollut tuoda tämä kaikkien nuorisokotien yhteyteen. Tavallaan hyvä idea, mutta olen ymmärtänyt, että usein on parempi, että nuori pääsee siirtymään toiseen paikkaan tilanteen rauhoittamiseksi. Tässä muutoksessa edetään nyt rauhallisemmin pilotoimalla ja katsomalla johtopäätökset sen perusteella.

Muut kirjoitukseni liittyen sosiaali- ja terveyslautakuntaan