Sosiaali- ja terveyslautakunta kokoustaa ensimmäistä kertaa ensi tiistaina kesätauon jälkeen. Pöydällä on varsinkin kaksi tärkeää asiaa: paperittomien terveydenhuolto ja koko terveyskeskusverkkomme.
Ensiksi paperittomista:
Paperittomien terveydenhuollosta linjasimme jo alkuvuonna, että asia on hoidettava kuntoon tämän vuoden aikana. Kaupunginhallitus oli samaa mieltä ja palautti asian valmisteluun, jotta esitettäisiin ihan konkreettisesti, miten paperittomien pääsy terveydenhuoltoon toteutetaan. Nyt meillä on kuitenkin käsittelyssä viraston esitys, jossa ei ehdoteta mitään muutosta, vaan todetaan, että jatketaan kiireisen hoidon antamista. Jätetään kertomatta, että esimerkiksi synnytys kyllä hoidettaisiin, mutta perässä seuraisi valtava lasku! Esityksessä on toisena vaihtoehtona erillismääräraha kolmannelle taholle, joka toteuttaisi palvelun.
Asia on siis jälleen kerran palautettava valmisteluun, jotta vihdoin tehtäisiin esitys siitä, miten tällä hetkellä vapaaehtoisten lääkärien (Global Clinic) harteille jätettyjen ihmisten terveydenhoito järjestetään. Lähtökohtana on oltava kansainväliset ihmisoikeudet.
Ruotsi on tänä vuonna ottanut käyttöön mallin, jossa paperittomat lapset saavat samalla tavalla hoitoa kuin ruotsalaiset lapset ja aikuiset subventoidusti välttämättömän ja kiireellisen hoidon. Esimerkiksi tämän mallin soveltaminen Suomeen tulisi selvittää. Valmistelussa tulee kuulla Global Clinicin lääkäreiden näkemystä parhaasta mallista.
Paperittomat-termi on epätarkka, mutta kaikkein kiireisintä on järjestää hyvin haavoittuvassa asemassa olevien siirtolaisten, kuten raskaana olevien naisten ja lasten, terveydenhuolto. Myös B-luvalla olevien ja EU-maista tulleiden romanien kohdalla terveydenhuollon saamisen suhteen on ongelmia. Siksi heidän palvelut kannattaisi selvittää tässä samalla.
Maan hallituksen Maahanmuutto 2020-strategia linjaa, että B-luvalla olevien terveydenhuolto selvitetään tämän vuoden aikana samalla kuin paperittomien. Selvityksessä ovat myös sekä ilman lupaa olevat että luvattomat maahanmuuttajat (jo tämä kertoo paperiton-termin epätarkkuudesta!). Ulkomaalaislain 51 pykälän mukaan B-luvan saaneiden (ns. limbotilaneet) välttämättömät terveyspalvelut katetaan taas vastaanottokeskusten kautta. Tämä on tärkeä selvitys, mutta tätä ei voi jäädä odottamaan, vaan nämä ihmiset tarvitsevat Helsingissä kiireisesti apua.
Kuten Pakolaisneuvonnan Paperittomat-hanke toteaa: Oikeus terveyteen on oikeudellisesti velvoittava ihmisoikeus.
Muut kirjoitukseni liittyen sosiaali- ja terveyslautakuntaan
Comments
Yksi vastaus artikkeliin “Sotelautakunnassa paperittomien terveydenhuolto”
Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti palauttaa asian uudelleen
valmisteluun siten, että selvitetään, millä edellytyksillä paperittomien
henkilöiden terveyspalvelut voidaan järjestää ilman kohtuuttomia
kustannuksia henkilöille itselleen, sekä tehdään suunnitelma
tarvittavista toimenpiteistä niiden järjestämiseksi välittömästi,
viimeistään vuoden 2013 aikana.
Valmistelusta tulee ilmetä
– arvio palveluiden järjestämisen kustannuksista
– arvio palveluita käyttävien paperittomien henkilöiden määrästä
– ehdotus paperittomille suunnattujen palveluiden kohderyhmän
rajauksesta; kohderyhmään tulee sisällyttää luvattomasti maassa
oleskelevien henkilöiden ohella B-oleskelulupastatuksella maassa
oleskelevat henkilöt sekä sellaiset EU-maiden kansalaiset, jotka eivät
kuulu oman maansa sairasvakuutusjärjestelmän piiriin ja joilla ei siten
ole oikeutta eurooppalaiseen sairasvakuutuskorttiin
– suunnitelma keinoista, joilla huolehditaan, ettei pelko poliisin kiinni
ottamaksi joutumisesta estä hakeutumista hoitoon.
Valmistelussa tulee selvittää ja arvioida vaihtoehtoina palveluiden
järjestäminen kaupungin omissa terveyskeskuksissa ja HUSn
yksiköissä vs. palveluiden toteuttaminen osittain tai kokonaan
ostopalveluna.
Valmistelu tulee tehdä Global Clinicin työntekijöitä ja sosiaali- ja
terveysministeriötä konsultoiden ja mm. Ruotsin malliin perehtymällä.
Samalla lautakunta edellyttää virastoa kiirehtimään erityisesti hyvin
haavoittuvassa asemassa olevien siirtolaisten, kuten raskaana olevien
naisten ja lasten, terveydenhuollon järjestämistä kaupungin omin
toimenpitein.