Tampereen teknillisestä yliopistosta kaavaillaan säätiöyliopistoa. Toivoisin, että Tampereella oltaisiin viisaampia kuin Helsingissä Aalto-korkeakoulun säädekirjaa kirjoittaessa.
Tiede voi olla vapaata vain, jos yliopistolla on itsehallinto. Tämäkään ei välttämättä takaa autonomista tutkimusta, mutta ainakin paremmin kuin yliopiston ulkopuolisen rahoittajien yksinvalta.
Käsittämättömän nöyrästi yliopistolaiset luovuttivat valtansa pois, kun Aalto-korkeakoulun hallitus muodostettiin ulkopuolisista jäsenistä. Missä ovat rohkeat professorit? Entä opiskelijoiden mellakka? Ei auta vedota siihen, että valitut ovat objektiivisia tieteen ystäviä. Kyse on pysyvästä hallintorakenteesta, jote ei voi arvostella vain nykyisten palikoiden kautta. Valistunut itsevaltiuskin voisi toimia, mutta emme koskaan voi olla varmoja seuraavan hallitsijan valistuneisuudesta.
Kansaa syytetään vähäisestä poliittisesta osallistumisesta ja samalla kavennamme demokraattisia rakenteita. Mitä vielä ihmetellään? Uskonkin, että Tampereella ymmärretään paremmin demokratian ja laadukkaan uutta luovan tieteen arvo. Säädekirjassa voidaan vapaasti määritellä ylimmän hallituksen koostumus, joten hallituksessa voidaan säilyttää professorien, henkilökunnan ja opiskelijoiden enemmistön edustus. Annetaan yliopistolaisten itse päättää asioistaan.
Comments