Julkaistu Vihreässä Langassa 21.9.2012

Eurokriisi on taannut EU:n pysymisen otsikoissa. Vähemmän on analysoitu eurokriisin vaikutusta EU:n demokraattisuuteen.

Kriisiä on ratkottu enimmäkseen jäsenvaltioiden kesken, ja Euroopan parlamentti on jätetty sivuraiteille, vaikka parlamentti on monin eri tavoin edistänyt kansanvaltaa esimerkiksi vaatimalla lisää avoimuutta EU:hun.

Päätöksenteon avoimuus on konkreettinen tapa edistää ihmisten mahdollisuuksia vaikuttaa EU-päätöksiin. Jos asiakirjat ovat saatavilla, ihmiset saavat tiedon asioista ennen lopullisia päätöksiä.

Me pohjoismaalaiset olemme olleet avainasemassa, kun EU:n avoimuuslainsäädäntöä on luotu. Vuonna 2001 silloinen EU:n oikeusasiamies Jacob Söderman ja neuvoston puheenjohtajamaa  Ruotsi saivat avoimuuden nousemaan kansainvälisiin otsikoihin.

EU-komissio esitti vuonna 2008 EU:n avoimuusasetuksen muuttamista. Se halusi rajata avoimuuden koskemaan aiemmasta poiketen vain sellaisia asiakirjoja, jotka on rekisteröity. Tämä temppu ei käynyt avoimuutta puolustavalle Euroopan parlamentille. Vain konservatiivit puolustivat salailun lisäämistä.

Parlamentti vastusti komission esittämiä heikennyksiä hyväksyessään viime vuonna ensin Heidi Hautalan (vihr) ja sitten brittiläisen Michael Cashmanin ja Anneli Jäätteenmäen (kesk) mietinnöt. Nyt avoimmuusneuvottelut ovat katkenneet sovittamattomiin erimielisyyksiin.

Parlamentti olisi halunnut uudistaa koko avoimuusasetuksen. Vaikka nykyinen avoimuusasetus ja erityisesti sen oikeuskäytäntö antavat vahvan perustan kansalaisten oikeudelle saada asiakirjoja, EU:n tuomioistuin on antanut ymmärtää, että asiakirjojen julkisuutta ei pitäisi enää arvioida yksitellen. Tämä on ollut tähän asti julkisuusperiaatteen ydin.

Parlamentin haluamaa uudistusta tarvitaan, koska nykyistä asetusta toimeenpannaan välillä heikosti. Mietintöä valmistellessamme olemme keränneet esimerkkejä kansalaisten EU-asiakirjojen saannissa kohtaamista ongelmista.

Kafkamaisin esimerkki on ministerineuvoston päätös olla toimittamatta Access Info -järjestölle jäsenmaiden kantoja, jotka koskevat avoimuusasetuksen uudistusehdotuksia. Tuomioistuimen mukaan tämä oli voimassa olevan avoimuusasetuksen vastaista.

Huonoiten avoimuutta toteuttaa juuri ministerineuvosto, jonka asiakirjapyyntöjen hylkäysprosentti on suurin, 22,5 prosenttia vuonna 2009. Erityisen vaikeaa on saada tietoa neuvoston ja komission työryhmistä, joissa päätökset käytännössä tehdään ennen virallista hyväksyntää.

Toimielimet vetoavat avoimuusasetuksen mahdollistamiin poikkeuksiin. Kun pyysimme komissiosta biopolttoaineisiin liittyvää asiakirjaa, sitä ei luovutettu edes demokraattisesti valitulle Euroopan parlamentille, koska päätöksenteko oli vielä kesken. Tämä on perussopimuksen hengen vastaista.

Myöskään kansainvälisiä sopimuksia koskevien asiakirjojen ei tulisi olla automaattisesti salaisia. Tiedon pimittäminen kansalaisilta on tällä hetkellä estänyt paljon kohua herättäneen ACTA-tekijänoikeussopimuksen hyväksymisen. Avoimuutta lisäisi myös sen periaatteen seuraaminen, että jäsenvaltiot eivät voi estää toimielimelle toimittamansa asiakirjan julkistamista. Tätä vaatii myös parlamentti.

Lissabonin sopimus on vahvistanut päätöksenteon avoimuuden perusoikeudeksi. Se koskee nykyisin kaikkia EU-instituutioita. EU:n tulisikin näyttää avoimuudessa mallia. Asiakirjat tulisi olla helposti internetistä yhdestä paikasta löydettävissä.

Nyt työ avoimuuden edistämiseksi EU:ssa näyttää pysähtyneen seinään, vaikka esimerkiksi Suomi on ollut aktiivinen avoimuuden edistäjä.Tämä on suuri menetys varsinkin aikana, jolloin EU:ta kalvaa paha luottamuskriisi. EU on monin osin onnistunut projekti, mutta jäsenvaltiot eivät näytä kaihtavan riskinottoa, joka saattaa johtaa jopa EU:n hajoamiseen.

Heidi Hautala, kehitysministeri ja entinen Euroopan parlamentin jäsen

Laura Nordström, Hautalan erityisavustaja ulkoministeriössä ja Euroopan parlamentissa