Tällä viikolla uutisoitiin, ovatko ajatuspajat menettämässä valtaansa. Jos aihe kiinnostaa, suosittelen omavaltaisesti lukemaan vuonna 2015 valmistuneen graduni, joka oli ensimmäinen aihetta Suomessa syvällisemmin tutkinut työ (aiemmin eräs ministeriön raportti on käsitellyt aihetta myös). Tutkimus löytyy täältä. Yksi tutkimuskohteistani oli Chatham House, joka on valittu tuoreimmalla James McGannin maailman vaikutusvaltaisimpien ajatuspajojen listalla vuoden ajatuspajaksi.

Alla tiivistelmä tutkimustuloksistani. Toivottavasti pääsen pian jatkamaan aiheen tutkimista!

Tutkielman tavoitteena on ymmärtää, onko ajatuspajoilla valtaa ja millaisia vallankäyttäjiä ne ovat. Ajatuspajoja kannattaa tutkia, koska niillä on aiempaa enemmän valtaa. Tutkielmassa tarkastellaan erityisesti ajatuspajoja uusliberalismin levittäjinä. Tarkka tutkimuskysymys on, käyttävätkö ajatuspajat tiedontuotantoon perustuvaa valtaansa edelleen uusliberalismin levittämiseen? Tätä tutkitaan analysoimalla, uusintavatko Chatham Housen (The Royal Institute of International Affairs), Center for European Policy Studiesin (CEPS) ja Bruegelin kirjoitukset Euroopan taloudesta vuosina 2008 ja 2012 uusliberalismia. Nämä vaikutusvaltaisimmat Brysselissä toimivat ajatuspajat valitaan James McGannin listauksen perusteella.

Tutkielmassa muodostetaan tutkimuskirjallisuuden valossa kolme hypoteesia, jotka toimivat tutkimuskysymyksen ja johtopäätösten taustaoletuksina. Tutkielman valtateoria nojaa Michel Foucault’n, Stephen Lukesin, Clarissa Rile Haywardin, Stefano Guzzinin, Michael Barnettin, Raymond Duvallin, Norman Fairclough’n ja Alexander Wendtin näkökulmiin. Valta käsitetään rajoittavana ja tuottavana: toimijat tuottavat ja rajoittavat rakennetta (totuutta ja tietoa), joka taas rajoittaa toimijuutta ja tuottaa koko toimijan subjektina. Valta on kykyjen, arvojen, agendan, intressien, normien ja identiteetin tuottamista ja rajoittamista. Ajatuspajat määritellään episteemiseksi yhteisöksi ja uusliberalismi hegemoniseksi epistemeksi eli kuplaksi, jonka kautta ymmärretään maailmaa ja tuotetaan sosiaalisia faktoja. Tämän pohjalta muodostetaan ensimmäinen hypoteesi: ajatuspajoilla on mahdollisuus tiedon tuottamisen kautta käyttää valtaa rajaamalla mahdollisuuksia, tuottamalla normeja ja depolitisoimalla totuuksia.

Toiseksi käsitellään tarkemmin ajatuspajoja toimijoina: määritelmää, historiaa ja vallankäyttöä. Ajatuspajat määritellään tiedontuottajiksi, jotka toimivat siltana akateemisen ja poliittisen maailman välillä. Toisen hypoteesin mukaan ajatuspajat ovat käyttäneet valtaa juuri tiedon tuottamisen kautta. Vallankäyttöä on sekä ajatuspajojen suositusten pohjalta tehtävät päätökset että totuuden tuottaminen ja rajoittaminen keskusteluun osallistumalla. Valta riippuu kontekstista ja perustuu muun muassa tuotetun tiedon nopeuteen, ajankohtaisuuteen, uutuuteen ja käytettävyyteen, hyviin yhteyksiin päätöksentekijöihin ja mahdollisesti hyviin rahallisiin resursseihin.

Uusliberalismin määrittelyn, historian ja rahoitus- ja eurokriisin uusliberalismisuhteen läpikäymisen perusteella muodostetaan kolmas hypoteesi: Ajatuspajat ovat käyttäneet valtaansa levittämällä aktiivisesti uusliberalismia aina 1970-luvulta lähtien. Ne ovat olleet tärkeässä roolissa uusliberalismin nostamisessa hegemoniseen asemaan.

Tutkielmassa tarkastellaan aineistoa Hayward R. Alkerin ja David Sylvanin, Fairclough’n, Foucault’n ja Ernesto Laclaun teorioihin perustuvan diskurssianalyysin kautta. Etsimällä määriteltyjä uusliberalismin kiinnekohtia analysoidaan, käyttävätkö tutkitut ajatuspajat tiedontuotantoon perustuvaa valtaansa uusliberalismin levittämiseen.

Analyysin tuloksena on, että Chatham Housen, CEPSin ja Bruegelin tekstit uusintavat uusliberalismia totuutena, mutta ei yksisilmäisesti ja teoriasta poiketen. Monia uusliberalismin kiinnekohtia ei esiinny. Isoin ristiriita suhteessa teoriaan on valvonnan, koordinaation ja sääntelyn korostaminen. Kuitenkin ydinasioista pidetään kiinni ja aiemminkin on teoriasta poikettu vastaavasti: uusliberalismin täytäntöönpano on kasvattanut valtiota. Monessa tekstissä sääntelyn lisääminen halutaan myös tehdä uusliberalismin mukaisen uuskonstitutionalismin keinoin. Vaikka analyysi ei suoraan vastaa, vaikuttavatko ajatuspajat siihen, tuleeko eurooppalaisten päätöksentekijöiden maailmankuvasta uusliberalistinen, näyttää se, että vaikutusvaltaisimmat Brysselissä toimivat ajatuspajat (vahvimmin Chatham House) allekirjoittavat edelleen uusliberalistiset opit.