Ajankohtaista
-

Kunnollista imetysohjausta kaikille halukkaille!
Monet ovat varoittaneet olemaan puhumatta julkisesti imetyksestä. Vaarana on sotkeutuminen eipäs-juupas -väittelyyn, jossa vastakkain ovat korviketta piruna pitävät ja toisaalta imettämättömät äidit, jotka kokevat painostusta pakkoimettämiseen. Sanottakoon siis heti alkuun, että en kuulu kumpaankaan leiriin. Jokainen saa valita itse, miten vauvansa ruokkii. Tärkeintä on, että ruokkii. Kuitenkin jos päätyy valitsemaan imettämisen, pitäisi tähän saada nykyistä…
-

Video: Heidi Hautala puhuu Laurasta
Tänään alkaa ennakkoäänestys. Katso, miksi kehitysministeri Heidi Hautalan mielestä minua kannattaa äänestää.
-

Imetysflashmob Rautatieaseman Kompassitorilla keskiviikkona 17.10. klo 16:00
Tule mukaan tekemään jotain odottamatonta: imetetään ryhmässä! Paikkana Rautatieaseman metron portaiden yläpää (Kompassitori), keskiviikkona 17.10.2012 klo 16:00. Kansainvälistä imetysviikkoa vietetään 15.-21.10., joten flashmobilla tuodaan esille myös se, että imetyksen tuki on edelleen puutteellista ja imetyksen ongelmista ei puhuta tarpeeksi. Imettäminen on jokaisen äidin oma valinta. Siihen pitää saada kunnon tukea. Paikalle kannattaa tulla jo jonkin…
-

Vaalimainokset ilkivallan kohteina
Vihreiden kunnallisvaaliehdokkaiden vaalimainoksia on töhritty Helsingin keskustassa. Kaupunginvaltuutetuiksi ehdolla olevien Laura Nordströmin (vihr) ja Antti Möllerin (vihr) vaalimainoksena toimivaan banderolliin on kohdistettu ilkivaltaa. Banderolli sijaitsee Helsingin Baanan Kiasman puoleisen suuaukon yllä Kansalaistorin vieressä. Ilkivallan tekijää tai tekijöitä ovat innoittaneet Hitler ja Lenin. – Yhteisvaalimainokseemme on kohdistettu valitettavaa ilkivaltaa. Jokainen voi itse kuvasta katsoa töhrinnän muodon. Joku voi…
-

Event: Immigrants as neighbours
Kutsu/Invitation (in English under) ”MAAHANMUUTTAJAT NAAPUREINA” Tervetuloa naapurit, helsinkiläiset vaihtamaan ajatuksia siitä miten rakennetaan yhdessä tilaa kaikille – viihtyisämpää, saavutettavampaa ja paremmin toimeentulevaa kaupunkia. Miten tämä saavutetaan yhdessä maahanmuuttajien kanssa? Aika: perjantai 19. lokakuuta klo 15-16.30 Paikka: Kahvila POKKARI, kulttuuritalo VUOTALON alakerta (Osoite: Mosaiikkitori 2, Vuosaari. Vuosaaren metroaseman ja kauppakeskus Columbuksen viereisen Mosaiikkitorin laidalla.) Keskustelemme siitä, miten luomme…
-

Vierasblogi: Kivinokka on Helsingin helmi
Anu Korppi-Koskela kirjoittaa Kivinokasta. Paikka on säilytettävä virkistyskäytössä! Kivinokka on lempipaikkojani Helsingissä. Kivinokan uimarannalta näkyy pääkaupungin urbaani siluetti metroineen ja Tuomiokirkkoineen. Metsäpoluilla on vaikea muistaa olevansa niin lähellä kaupungin keskustaa. Kivinokan vierestä alkaa Vanhankaupunginlahden upea luonnonsuojelualue. Kivinokan lintutornista on hienot näkymät Saunalahdelle. Kaupunki on rakentanut Kivinokan pohjosrannan metsäalueelle luontopolun, joka soveltuu myös liikuntaesteisille ja näkövammaisille. Alkukesästä on aina hauska tutkia, millaisia ympäristötaideteoksia…
-

Laura bussissa, metrossa ja ratikassa
Tänään ovat kaikki kunnallisvaalien mainokset joukkoliikenteessä paikoillaan. Bongaa minut metron päätyseinästä, bussin tai ratikan ikkunasta ja yläseinästä. Kuulen mielelläni, missä kaikkialla liikun! Myös Baanalta löytyy hieno banderollimme.
-

Tunnelmia vaalikentiltä
Nyt on pari viikkoa jo takana ihmisten kohtaamisia kaduilla ja metroasemilla. Ja tahti kiihtyy seuraavien kahden viikon aikana. Näitä pinssejä voit bongata aina Kampista Vuosaareen: Muun vaalimateriaalin voit katsoa täältä. Tähän asti kohtaamiset helsinkiläisten kanssa ovat olleet varsin positiivisia. Ehkä vauvan…
-

Vaalirahoituksen ilmoittaminen ennakkoon
Olen ilmoittanut avoimuuden nimissä arvion vaalirahoituksestani ennakkoon omilla sivuillani. Budjetti löytyy myös viralliselta vaalirahoituksen sivustolta. Äänestäjien on tärkeää tietää ehdokkaiden sidonnaisuudet ennen äänestyspäätöstä, siksi julkistankin ennen ennakkoäänestystä budjettini, kuten vihreiden on tapana. Vaalirahoitukseen liittyvää lainsäädäntöä on parannettu paljon viime vuosina, mutta edelleen ennakkoilmoitusvelvollisuus puuttuu. Suosittelen äänestämään ehdokasta, joka ilmoittaa rahoituksensa ennakkoon.
-

Yksinkertainen ratkaisu jalkakäytävillä ajamiseen
Juttu on julkaistu myös osin Kaupunkifillari-blogissa HS kirjoittaa tänään jalkakäytävällä ajamisesta. HePon puheenjohtaja Janne Nurminen toteaa hyvin, että perinteiset kevyen liikenteen väylät ovat totuttaneet pyöräilijät kulkemaan jalankulkijoiden kanssa. Jutussa mainitaan erityisiksi ongelmapaikoiksi Hämeentie, Mechelininkatu ja Runeberginkatu. Outo on, että jutussa ei tehdä sitä yksinkertaista johtopäätöstä, joka on ilmeinen: Pyöräkaistat näihin paikkoihin, niin jo loppui jalkakäytävällä…