Tällä viikolla Strasbourgissa käsitellään mm. komission työohjelmaa 2011, oikeusasiamiehen toimintaa vuonna 2009, Liu Xiaobon Nobelin rauhanpalkintoa, ympäristö- ja ihmisoikeusstandardeja EU:n kauppasopimuksissa, Burmaa, G20-kokouksen tuloksia, Cancunin ilmastokokousta ja Ukrainan huonontunutta tilannetta. Myös Georgian presidentti Saakashvili puhuu mepeille.
Itse olen seurannut täysistunnon aiheista eniten tiibetin kielen tilannetta. Kiinan kansantasavalta aikoo muuttaa tiibetiläisten koulujen opetuskieli kiinaksi, tällä kertaa Qinghain provinssissa, jossa on paljon tiibetiläisiä. Yksi kolmesta historiallisesti Tiibetin maakunnasta (Amdo) kuuluu Qinghaihin. Siellä sijaitsee muun muassa merkittävä Kumbunin lamabuddhalainen luostari (kiinaksi Ta’er Si), jossa olen käynyt vuonna 2000 ihastelemassa melko harvinaisia voipatsaita.
Ainakin 1400 koululaista ja opiskelijaa ovat osoittaneet mieltään Qinghaissa ja Pekingissä. On tärkeää, että viranomaiset suhtautuvat rakentavasti näihin mielenilmaisuihin. On vaikea kuvitella, että muistikuvieni mukaan pölyisen ja pikkuisen Tongrenin kaduilla on ollut 1000 mielenosoittajaa. Minulla on paikasta todella mieleenpainuvia kuvia, mm. yksi luostarin portilla otettu kuva, joka näyttää ikivanhalta johtuen kiinalaisten juna-asemien läpivalaisulaitteiden aiheuttamasta vauriosta negatiiviin. Film safe, kyllä. Sumuisessa kuvassa on kolme ihmistä: munkki, pikku poika ja nuori mies, joka kantaa olallaan suurikokoista tiikerintaljaa.
Parlamentti päättää kannastaan virallisesti torstaina, mutta näyttää siltä, että se tulee yksimielisesti tuomitsemaan tiibetiläiskoulujen pakkokiinalaistamisen. Kiinan kielen opetusta tulee kyllä lisätä, jotta aito kaksikielisyys olisi mahdollista. Kuitenkin muun kuin kiinan kielen opetuksen opetuskielenä pitää säilyä tiibetin kieli.
Äidinkielellä opiskelu tuottaa usein parhaat oppimistulokset (ei tietysti aina, kirjoittaa esimerkiksi fysiikkaa pelkästään ranskaksi opiskellut), mutta mikä tärkeintä, kielen ylläpitäminen on elinehto tiibetiläisen kulttuurin säilymiselle.
Kiinan on kunnioitettava sitoumuksiaan. Se on vuonna 2007 äänestänyt YK:n päätöslauselman (Nations Declaration on the Rights of Indigenous Peoples) puolesta, jossa todetaan: ”Indigenous peoples have the right to establish and control their educational systems and institutions providing education in their own languages, in a manner appropriate to their cultural methods of teaching and learning.”
Kiinan oma lainsäädäntö (perustuslaki 4. artikla ja laki alueellisesta kansallisesta autonomiasta artikla 10) myös takaa vähemmistöjen vapauden käyttää ja kehittää omia kieliään.
Toinen tärkeä kysymys on se, miten kielipolitiikka vaikuttaa työllistymiseen. Tiibetiksi voi opiskella vain harvoja aineita yliopistossa (karrikoiden lähinnä tiibetiläistä kieltä ja kulttuuria sekä astronomiaa) ja opiskelupaikkoja sekä oppilaitoksia on vain vähän. Koska kiinan kieli on vallannut työmarkkinat, on tiibetiläisillä vaikeuksia työllistyä. Lääkkeenä tähän olisi muun muassa tiibetin kielen hallitsemisen vaatiminen tiibetiläisten alueiden viranomaisilta tai nimenomaan tiibetin kielen taitoisille työpaikkojen korvamerkitseminen.
Saa nähdä, miten Kiina suhtautuu siihen, että parlamentti käsittelee sekä tätä aihetta että Nobelin rauhanpalkintoa samalla viikolla.