Vuoteni 2012 on pyörinyt pitkälti vauvan ympärillä. Paljon olisi elämänmuutoksesta kirjoitettavaa ja siitä, paljonko olen oppinut uutta. Erityisen virkistävää on ollut hyväksyä se, ettei kaikkea voi kontrolloida ja kaikista etukäteen ajatelluista tavoista toimia joutuu kuitenkin luopumaan. Vauvat ja tilanteet ovat niin erilaisia. Meidän vauvamme ei käyttänytkään vain kestovaippoja ja syönyt pelkästään itse laitettua ruokaa. Turha potea huonoa omatuntoa! Tärkeintä, että sekä vauvalla ja vanhemmilla on hyvä mieli (ja mielenterveys).
Paljon olen saanut neuvoja ja vinkkejä, osa aivan vanhentuneita, mutta osa kullanarvoisia. Itselle alkaa jo tuntua kaukaiselta se aika, jolloin suihkussakäynti ja Hesarin lukeminen olivat upeita saavutuksia. Niille vastasyntyneiden vanhemmille, joille se on arkipäivää, tässä ovat ne saamani vinkit, jotka oikeasti olivat hyviä. Niitä on lopulta melko vähän.
1) Syö heti, kun vauva nukahtaa. Älä aloita esimerkiksi siivoamaan. Kaiken jaksaa paremmin, kun on vatsa täynnä. Jos lykkäät ruokailua, vauva herää kuitenkin juuri, kun ruoka on valmista.
2) Nuku aina kun mahdollista eli kun olet syönyt, mene nukkumaan!
3) Ensimmäisinä kuukausina yksi meno/tekeminen päivässä pitää mielen virkeänä, mutta ei ole liikaa.
4) Kantoliina voi tuntua aluksi vaikealta käyttää, mutta kun sen oppii, ovat kätesi vapaat toimimaan ja vauva tykkää keinua mukana (jos kantaminen ei kuitenkaan onnistu, niin ainakin voi iloita oppineensa sen, ettei missään tapauksessa ole vain yhtä tapaa toimia oikein).
5) Opettele vauvahieronnan alkeet: aivan parasta apua mahakipuiselle vauvalle ja tukea vauvan liikkumaan oppimiselle.
6) Jos aiot imettää, lue ja kysele siitä mahdollisimman paljon etukäteen. Se ei ole välttämättä niin helppoa, kuin kuvittelet (tai parhaassa tietysti on!). Imetystuki on kullanarvoista, jos kaikki ei sujukaan.
7) Vastaanota apua aina kun voit, heitä suomalainen tee se itse – mentaliteetti roskiin!
Puuttuuko tästä jotain?
Comments
2 vastausta artikkeliin “Parhaat vinkit vastasyntyneiden vanhemmille”
Toimiiko kommentointi?
Toimii!