Avainsana: Helsinki

  • Säästöjä Helsingin kuljetuspalveluissa?

    Säästöjä Helsingin kuljetuspalveluissa?

    Tänään on lautakunnan pöydällä hankalia päätöksiä liittyen siihen ongelmaan, että kuljetuspalvelujen vuoden 2014 talousarvioennusteen mukainen ylitysuhka on 1,6 miljoonaa euroa. Pöydällä ovat seuraavat muutokset: a) Vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalvelujen yhdistellyiltä kuljetuspalvelumatkoilta asiakkaalta aletaan periä 1.9.2014 alkaen omavastuuosuus ja yhdistellyiltä matkoilta asiakkaan matkaoikeuksista kuluu yksi matka entisen 0,5 matkan sijaan. b) Vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain nojalla…

  • Lautakunnassa tänään mm. Lapinlahden sairaala

    Lautakunnassa tänään mm. Lapinlahden sairaala

    Tänään sosiaali- ja terveyslautakunnassa on paljon tärkeää asiaa, mm. psykiatria- ja päihdepalvelujen johtajan valitseminen, vuoden 2013 toimintakertomus ja tilinpäätös, hankintavaltuudet, oikaisuvaatimuksia, lausuntoja ja tärkeimpänä sairaansijojen muutokset (joista olen raportoinut jo edellisen kokouksen alla) sekä lausunto talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmaksi 2015 – 2024. Toimintakertomuksen kohdalla olen kysynyt erityisesti neuvolan takaisinsoiton toimivuudesta, koska siitä tulee edelleen palautetta. Sain vastauksen:…

  • Sotelautakunta: paljon päätöksiä palveluseteleistä

    Sotelautakunta: paljon päätöksiä palveluseteleistä

    Tiistaina sosiaali- ja terveyslautakunnassa on useita päätöksiä liittyen palveluseteleihin (joista olen aiemmin kirjoittanut mm. alkuvuonna). Valtuustohan on päättänyt, että ne vakiinnutetaan yhdeksi palveluiden järjestämistavaksi, joten tähän yleislinjaan ei ole puuttumista. Lautakunnan tehtäväksi jää kuitenkin päättää käytön laajentamisesta ja siitä ensi tiistaina on kyse. Itse olen suhtautunut palveluseteleihin avoimesti, mutta tapaus kerrallaan kriittisesti. Oleellisinta on varmistaa…

  • Järjestöavustukset sotelautakunnassa

    Järjestöavustukset sotelautakunnassa

    Viikko sitten tiistaina kokoontui sosiaali- ja terveyslautakunta. Tärkeimpänä päätettävänä asiana olivat tämän vuoden avustukset järjestöille. Eniten julkisuudessa ennen kokousta olivat asukastalot, joilta oli esityksessä leikattu 100 000 euroa. Voi kysyä, mitä tällä halutaan viestiä, kun samalla Helsinki haluaa vahvistaa lähidemokratiaa? Mikä on parempi keino tukea lähidemokratiaa kuin asukkaiden oman toiminnan ja kokoontumispaikan tukeminen? Olen tyytyväinen,…

  • Raiteilla ympäri kaupunkia

    Joskus päähänpinttymä voi viedä pitkälle: sain viikonloppuna vihdoin päätökseen pitkäaikaisen projektini ajaa läpi kaikki Berliinin metro- ja s-bahn -linjat. Projekti alkoi puhtaasta rakkaudesta metroon, tuohon hieman jännittävään maanalaiseen taukoamattomaan ihmisvilinään. Kaiken ajelemisen hyvänä sivutuotteena tuli nähtyä kaupunkia paljon laajemmin kuin peruskulmilla pyöriskellen. Omassa kotikaupungissakin tekisi hyvää aina välillä antaa metron (no, Helsingissä uusia linjoja odotellessa…

  • Berliini tuoksuu metrolle

    Jokaisella kaupungilla on oma tuoksunsa. Minulle Berliinin oma tuoksu lehahtaa sieraimiin Alexanderplatzin metroasemalla. Se tuoksuu suurkaupungille. Se tuoksuu koliseville metrovaunuille ja tunneleissa puikehteleville ihmisille. Vasta tänään sain tietää, että tuoksu on todella ”metron tuoksua”, sillä se tulee öljystä, jolla tehdään metrokiskojen välisistä puupölkyistä kestäviä. 

  • Berliinin parhaat paikat: ideoita Helsinkiin

    Berliinin ylistäminen alkaa olla jo osin kulunuttakin, mutta mitä sille voi, kun kyse on ainakin minulle yhdestä suurimmasta inspiraatiostani kaupunkipolitiikassa. Jatkan siis ylistyslinjaa. Suomessa Helsinkiä on viime aikoina hehkutettu uudeksi Berliiniksi. Tämä on hyvä asia, koska se osoittaa innostusta tuoda Helsinkiin eloisaa katuelämää, pieniä kivijalkakauppoja ja ravintoloita, halpoja vuokria, parempaa julkista liikennettä ja avointa ilmapiiriä.

  • Kunnallisvaalien kuvat valmiit

    Vaalikuvat ovat nyt valmiit. Mietin, miten voisi symboloida vaaliteemojani asullani ja siksi valitsin globaali/paikallinen- ja monikulttuurisuus-teeman hengessä Malista ostamani kankaan, josta karkkilalainen ompelija Saara Saari on tehnyt mekkoni. Kuvaushetkenä mielessäni olivat erityisesti tiibetiläisten oikeudet ja alituisesti huononeva tilanne, joten siksi laitoin Tiibetistä ostamani rannerenkaan.            

  • Kaupunkiviljelyn iloa

    Kaupunkiviljelyn iloa

    Viikko sitten upotin sormeni multaan Kalasataman kaupunkiviljemillä istutustalkoissa. Näin myös Kampin kasvatista tuli viljelijä. Olisin aloittanut aiemminkin, mutta aiemmat kesät ovat kuluneet Brysselissä (Kalasatamassa on viljelty vuodesta 2010).

  • Maailma kylään joka päiväksi

    Maailma kylään joka päiväksi

    Tänään pääsee taas kyläilemaan maailmalle ilman lentopakkoa. On hienoa, että Maailma kylässä-festivaali tuo suomalaisille uusia näkökulmia monikulttuurisuuteen ja kehitysyhteistyöhön. Minulla on mukavia aurinkoisia muistoja jo kouluajoiltani 90-luvulta, jolloin festivaali toi joka vuosi tervetulleen globaalin tuulahduksen. Nyt Helsinki on onneksi muuttunut monikulttuurisemmaksi. Festivaali on yksi mahdollisuus lisätä suvaitsevaisuutta tuota monikulttuurisuutta kohtaan. Haluan tuoda tähän myös oman…