Avainsana: Maahanmuutto

  • Soten kehittäminen 2018

    Soten kehittäminen 2018

    Sotelautakunnassa käsittelemme paraikaa viime vuoden toiminnan toteutumista. Tässä muutamia esimerkkejä hyvistä saavutuksista ja yksi selkeä epäonnistuminen: Tavoite: Erityistä tukea tarvitsevien lasten palveluja lisätään ja kehitetään peruspalveluissa, ja lastensuojeluasiakkaiden määrä vähenee vuoteen 2017 verrattuna. → Tavoite toteutui. Erityistä tukea tarvitsevien lasten palveluja kehitettiin. Lastensuojeluasiakkaiden määrä väheni vuoteen 2017 verrattuna 422 asiakkaalla. Erityistä tukea tarvitsevien lasten määrä…

  • Helsinki parantaa paperittomien sotepalveluita

    Helsinki parantaa paperittomien sotepalveluita

    Vihreiden pitkäaikainen tavoite paperittomien terveydenhuollon parantamiseksi eteni tänään Helsingin sote-lautakunnassa. Asia oli esillä Leo Straniuksen, Veronika Honkasalon ja Thomas Wallgrenin valtuustoaloitteen pohjalta, jossa edellytettiin toimenpiteitä paperittomien aseman kohentamiseksi. Teimme viraston vastaukseen merkittäviä parannuksia yhdessä vasemmistoliiton ja feministien kanssa. Tärkein muutos on se, että kaupunki sitoutuu jatkossa antamaan paperittomille välttämättömän terveydenhoidon, kun tähän asti on annettu…

  • Päätöksiä paperittomista, taloudesta ja neurologiasta

    Päätöksiä paperittomista, taloudesta ja neurologiasta

    Tänään käsittelemme sosiaali- ja terveyslautakunnassa painavia asioita. Ensinnäkin esityslistalla on aihe, jota olen viime kaudella edistänyt aktiivisesti: paperittomien ja liikkuvan väestön palvelut. Muutama vuosi sitten päätimme, että paperittomat saavat kiireellistä terveydenhoitoa ja raskaana olevat sekä lapset kaikkea terveydenhoitoa samaan hintaan kuin muut helsinkiläiset. Lisäksi viime talvena saimme kuntoon hätämajoituksen. Nyt esitän, että pakkasajan hätämajoitusta jatketaan niin…

  • Pakolaisuuden ulkoistamista vastaan

    Pakolaisuuden ulkoistamista vastaan

    Olen ollut ahdistunut eurooppalaisesta pakolaispolitiikasta vuosikausia. Suomen hallituksen toiminta on vienyt ahdistuksen aivan uudelle tasolle. Eilen pakkopalautettiin afganistanilaisia sodan keskelle. Samaa tapahtuu muualla Euroopassa. Tämä ei ole minun Suomeni tai Eurooppani. 65 miljoonaa ihmistä on joutunut pakenemaan kodeistaan. Lähes 90 prosenttia heistä on nyt kehitysmaissa. EU:lla olisi varaa huolehtia osuudestaan. Tämän sijaan viime vuonna kuoli…

  • Oikeus terveyteen ihmisoikeus

    Oikeus terveyteen ihmisoikeus

    Julkaistu Vihreiden Naisten blogissa Oikeus terveyteen on ihmisoikeus Olemme Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnassa päässeet päättämään hyvin monista naisille ja miehille elintärkeistä kysymyksistä, kuten terveyskeskusjonojen lyhentämisestä tai ensisynnyttäjien kotikäyntien lisäämisestä. Yksi naisten oikeuksien kannalta merkittävimmistä päätöksistä oli taata kaikille paperittomille kiireelliset terveyspalvelut sekä raskaana oleville ja alle 18-vuotiaille lapsille kiireetön hoito samaan hintaan kuin muille. Terveysasemilla…

  • Vihreät tyytyväisiä Helsingin hätämajoituspäätöksiin

    Vihreät tyytyväisiä Helsingin hätämajoituspäätöksiin

    Sosiaali- ja terveyslautakunta käsitteli tänään vuoden 2017 järjestöavustuksia. Lautakunnan vihreät jäsenet ovat tyytyväisiä avustuspäätöksiin, sillä niissä huomioidaan myös liikkuvalle väestölle ja paperittomille ulkomaalaisille suunnattu hätämajoitus. ”Tämä oli hyvä päätös. Nyt Diakonissalaitokselle myönnetyllä avustuksella voidaan tarjota majoitusta Hermannissa ja Munkkisaaressa sijaitsevissa tiloissa”, iloitsee sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen Hannu Tuominen. Jo ennen tätä kaupunginhallitus ohjeisti toimimaan niin,…

  • Järjestöille ja soteen rahaa

    Järjestöille ja soteen rahaa

    Huomenna päätetään kaupunkilaisia tukevien järjestöjen avustuksista. Olen itse esittämässä lisärahaa ainakin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien turvapaikanhakijoiden ja pakolaistaustaisten auttamiseen. Itselleni tärkein on myös se, että liikkuvan väestön ja paperittomien häjämajoitukseen tullaan luultavasti myöntämään rahat. Toinen kokouksen iso asia on ensi vuoden budjetti. On hyvin valitettavaa, että sitä leikataan verrattuna tästä vuodesta. Onneksi tämä selittyy lähinnä…

  • Sotelautakunnassa järjestöavustukset

    Sotelautakunnassa järjestöavustukset

    Huomisen lautakunnan isoin asia ovat järjestöavustukset eli 5 896 400 euroa 107 järjestön hakemukselle vuodelle 2017. Olen esittänyt useita tarkentavia kysymyksiä, mm. siitä riittävätkö rahat palveluihin (kuten kotiväkivallan ehkäisyyn) ja erityisesti riittääkö Diakonissalaitoksen avustus liikkuvan väestön ja paperittomien hätämajoituksen järjestämiseen. Asia jää kuitenkin pöydälle, joten odotan vastauksia ennen kuin teen esityksiä. Kokonaisuudessaan suuri muutos on se, että…

  • Paperittomien ja romanien hätämajoitus järjestettävä

    Paperittomien ja romanien hätämajoitus järjestettävä

    Tänään Vailla vakinaista asuntoa ry järjestää asunnottomien yön. Jokavuotinen tapahtuma muistuttaa asunnottomien tilanteesta ja siitä, että talvi ja pakkasyöt lähenevät. Muistamme vielä liian hyvin asunnottomien ahdingon viime talven pakkasissa. Silloin Helsinki sulki vetoomuksista huolimatta ovensa täällä oleskelevilta asunnottomilta Itä-Euroopan romaneilta. Yhteistyössä Diakonissalaitoksen kanssa saatiin pääsiäiseksi hätämajoitus 40 hengelle, mutta sekään ei riittänyt. Viimetalviset heitteillejätöt eivät…

  • Mitä olemme saaneet aikaan sotelautakunnassa

    Mitä olemme saaneet aikaan sotelautakunnassa

    Viimeiset vuodet olen kahlannut läpi loputtomat määrät esityslistoja ja liitteitä sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksia varten ja vääntänyt asioista kokouksissa. Miten helsinkiläiset ovat hyötyneet tästä paperisodasta? Seuraavien edistysaskeleiden vuoksi on kannattanut puurtaa: (ajantasaistettu maaliskuussa 2017) 1) Paperittomien terveydenhuolto: Päätimme, että Helsingissä kaikki paperittomat saavat kiireellistä hoitoa ja raskaana olevat ja alle 18-vuotiaat lapset kiireetöntä hoitoa samaan…