Surulla luin viime viikolla sähköpostiviestin valtiotieteellisen tiedekuntaneuvoston päätöksestä tulevasta tiedekunnan hallintorakenteesta. Tiedekuntaneuvosto oli päätynyt laitoksettomaan malliin, mikä tarkoittaa, että nykyisten laitosjohtoryhmien sijaan päätökset tehdään koko tiedekunnan kattavassa elimessä. Toisena vaihtoehtona oli kolmen suurlaitoksen malli, mikä ei myöskään olisi paras ratkaisu.

En ymmärrä, miksi luovutaan nykyisestä yliopiston lähidemokratiasta. Mielestäni päätökset kannattaa tehdä yliopistolla mahdollisimman lähellä asianomaisia eli päättää esimerkiksi oppisisällöistä laitoksilla. Olisi siis paljon järkevämpi pysyttäytyä nykyisenlaisessa systeemissä, jossa opiskelijat, professorit ja muu henkilökunta päättävät yhdessä oppialan asioista.

Taustalla lienee ajatus siitä, että laitoksen koon tulee olla huomattavasti monta nykyistä humanistista tai valtiotieteellistä laitosta suurempi. Jos tämä keventää hallintoa, voi asiassa olla jotain järkeä. Ajattelussa vaikuttaa kuitenkin olevan enemmän ideologinen kaiku: mitä suurempi, sen parempi. Tämä ei vastaa välttämättä kaikkien laitosten todellisia tarpeita. Jos toimivaa yhdeksän professorin laitosta ei voisi pitää yksikkönä, koska olisi ”sääntö” siitä, että professoreita tulisi olla 10, olisi tilanne täysin järjetön. Kaikkien pahinta on, jos tällainen ajattelu aiheuttaa päätöksenteon siirtämisen laitoksilta yhteen koko tiedekunnan asioista päättävään elimeen.

Toivottavasti vähintään laitoksilla säilytetään kolmikantaiset laitosjohtoryhmät, joilla olisi valmistelevana elimenä suuri painoarvo päätöksenteossa. Nyt tehty päätös joko heikentää demokratiaa tai lisää byrokratiaa. Kenen mieleen ovat nämä vaihtoehdot?