Ajankohtaista
-

Veroparatiisit kiinni
Tällä viikolla Euroopan parlamentti on näyttänyt olevansa suoraselkäisesti veropakoa vastaan. 8.3. parlamentti hyväksyi vihreän Eva Jolyn valmisteleman mietinnön verotuksen ja kehityksen suhteesta.
-

Humanitaarista apua Libyaan
Ulkoasianneuvoston päätelmät torstaina olivat pettymys. Toki sanktioita laajennettiin ja naapuruuspolitiikkaa luvattiin uudistaa,
-
Vallankumousta ei saa varastaa
Viime viikolla oli parlamentin ryhmäviikko, mikä tarkoittaa sitä, että teoriassa viikko on pyhitetty poliittisten ryhmien omille kokouksille. Käytännössä parlamentissa riittää aina kiintoisia kokouksia joka lähtöön. Istuin kuuntelemassa viikon aikana älykästä ja vähemmän älykästä keskustelua muun muassa Nabuccosta (”tarvitaan kaasua, mutta pitäisi enemmin panostaa energian säästöön ja lähdemaat, kuten Turkmenistan, epäilyttävät”), EU:n ja Venäjän uudesta sopimuksesta
-
EU ja Turkki tarvitsevat toisiaan
Kirjoitin edellisessä blogissani tämän viikon Euroopan parlamentin päätöksistä. Mainitsin, että lievä pettymys oli parlamentin virallinen kanta Turkin edistymisestä vuonna 2010. Miksi? Päätöslauselmassa oli toki paljon hyviä asioita ja erityisesti tuotiin esille Turkissa edelleen vallitsevat epäkohdat. Päällimmäisenä kaikilla on tietysti mielissä lehdistönvapaus, kun ainakin 9 journalistia on viime viikkoina vangittu syytettyinä jonkinlaisesta osallisuudesta ns. Ergenekon-vallankaappausyritykseen.
-
Mikä viikko!
Ulkopolitiikkaa, ulkopolitiikkaa. Libya on kaikkien huulilla, mutta tämä täysistuntoviikko on ollut muutenkin todella kiinnostava ulkopolitiikan kannalta. Ensimmäiseen hengenvetoon on todettava, että parlamentti teki tänään historiallisen päätöksen, sillä vuoden 2012 ja 2013 kalentereista äänestettäessä päätettiin yhdistää lokakuun kaksi Strasbourgin istuntoa. Tämä tarkoittaa siis sitä, ettei koko parlamentin tarvitse omine junineen ja rekkalasteineen (jotka täynnä kontteja, johon…
-
Vapaakauppasopimuksista
Kannattaa lukea tämä europarlamentin vihreiden tiedote tärkestä asiasta: Press release – 17 February 2011 Korea trade agreement:
-
Rahat patoihin vai kehitykseen?
Tänään äänestettiin Euroopan parlamentin täysistunnossa EU:n takuiden antamisesta Euroopan investointipankille (EIP). EIP on ollut kovan kritiikin kohteena, sillä monien mielestä sen investoimat projektit eivät välttämättä tuo kehitystä, vaan esimerkiksi suurpatohankkeet tuhoavat ympäristöä.
-

Oppositiojohtajan kyydissä
Viimeiset päivät vieraanamme Euroopan parlamentissa on ollut Boris Nemtsov, joka on yksi johtavista Venäjän oppositiopoliitikoista. Hän on Solidaarisuus-liikkeen johtaja. Yhdessä Mihail Kasjanovin, Vladimir Ryzhkovin ja Vladimir Milovin he ovat perustaneet uuden puolueen (People’s Freedom Party), joka kerää eri opposition liikkeitä yhteen.
-

Strasbourg: turvapaikkajärjestelmä uusiksi, vapaakauppasopimukset tulevat
Tällä viikolla Euroopan parlamentin täysistunnossa keskustellaan aina Unkarin medialaista nousseisiin ruuan hintoihin ja Egyptin tilanteesta bussimatkustajien oikeuksiin. Kaikki jälleen todella kiinnostavia teemoja. Esityslistaa lukiessa monen huomio ei välttämättä kiinnity teemaan ”vapaakauppasopimus Korean kanssa”. Todellisuudessa kyse on ensimmäisestä parlamenttiin hyväksyttäväksi tulevasta vapaakauppasopimuksesta EU:n ja kolmannen maan kanssa. Suurin vihreiden kritiikki liittyy ylipäänsä sopimuksiin
-

Kansalaisaloite tulee
Lupasin kirjoittaa enemmän joulukuun Euroopan parlamentin tärkeästä päätöksestä eurooppalaisesta kansalaisaloitteesta. Euroopan parlamentti äänesti silloin sovusta, johon oli päästy neuvoston kanssa.