Kategoria: Sote ja yhdenvertaisuus
-

Sosiaali- ja terveyslautakunnan 1. kokous
Ensi tiistain lautakunnan ensimmäisen varsinaisen kokouksen esityslistan löydät täältä. Isoimpana asiana on tämän vuoden käyttösuunnitelma eli suunnitelma siitä, mitä painotuksia viraston noin kahdella miljardilla eurolla tehdään Helsingissä tehdään lasten, nuorten ja vanhusten hyväksi. Eri toimintojen yhdistäminen yhteen virastoon on mahdollisuus jonojen purkamiseen ja ennaltaehkäisevään sosiaalityöhön ja terveydenhuoltoon panostamiseen. Vuoden 2013 budjetti on 1,4 % viime…
-

Sosiaali- ja terveyslautakunta aloitti
Tiistaina järjestettiin sosiaali- ja terveyslautakunnan ensimmäinen kokous, jossa vain järjestäydyttiin. Enemmän keskustelua käytiin perehdytysseminaarissa, jossa todettiin lautakunnassa olevan kyse elämän ja kuoleman kysymyksistä, eli melkoisen tärkeistä asioista! Uusi yhdistynyt virasto on hyvä mahdollisuus ylittää toimialojen rajat. Kaupunkilaisten hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että eri palvelut pelaavat yhteen. Esimerkiksi perhe- ja sosiaalipalveluissa yhdistyy perheen tuki aina neuvoloista…
-

Parhaat vinkit vastasyntyneiden vanhemmille
Vuoteni 2012 on pyörinyt pitkälti vauvan ympärillä. Paljon olisi elämänmuutoksesta kirjoitettavaa ja siitä, paljonko olen oppinut uutta. Erityisen virkistävää on ollut hyväksyä se, ettei kaikkea voi kontrolloida ja kaikista etukäteen ajatelluista tavoista toimia joutuu kuitenkin luopumaan. Vauvat ja tilanteet ovat niin erilaisia. Meidän vauvamme ei käyttänytkään vain kestovaippoja ja syönyt pelkästään itse laitettua ruokaa. Turha…
-

Isät kotiin
Puheeni puoluevaltuuskunnassa 24.11.2012 Mielipidepalstat ovat pullistelleet Kataisen kotiäitiulostulon jälkeen: toisten mielestä lasten kanssa jäädään kotiin laiskottelemaan; toisten mielestä lapsen paikka on vain kotona ja mielellään äidin kanssa. Vihreät ovat pitkään ajaneet parempaa perheen ja työn yhteensovittamista ja naisten tasa-arvoisempaa asema työmarkkinoilla. Siksi meidän tulisi näkyä enemmän tässä keskustelussa, joka on tärkeä niin monille ihmisille. Myös…
-

Yhden vanhemman perheiden tilanteen helpottaminen
Vastasin Lapsilisä-projektin vaalikysymyksiin: 1. Mitkä kolme asiaa ovat sinulle tärkeimmät asiat, joita tulet ajamaan jos sinut valitaan -Avoin julkinen tila: käyttämättömät kiinteistöt kaupunkilaisten käyttöön -Tasa-arvoiset lähipalvelut: lisää päivähoitopaikkoja -Monikulttuurinen Helsinki kantaa globaalin vastuunsa: veroparatiiseja käyttävien yritysten kanssa ei tehdä yhteistyötä 2. Lastenhoitopalvelut eivät nykyisellään vastaa työelämän ja perheiden tarpeisiin. Mitä olet valmis tekemään sen eteen, että palvelut…
-

Vierasblogi: Naisiin kohdistuvan väkivallan voi selättää
25.10 vietetään YK:n oranssipäiväkampanjaa, jolloin pukeudutaan oranssiin ja näytään oranssina Facebookissa naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Tämän päivän kunniaksi julkaisen Brysselissä vaikuttavan entisen työtoverini Eeva Heikkilän kirjoituksen. Naisiin kohdistuvan väkivallan voi selättää, myös Suomessa Suomi kävi läpi Yhdistyneiden kansakuntien Ihmisoikeusneuvoston yleismaailmallisen, keskimäärin neljän vuoden välein tehtävän määräaikaistarkastelun 23. toukokuuta Genevessä. Emme selvinneet tästä tarkastelusta…
-

Miesten ja naisten välinen tasa-arvo Helsingissä
Kunnallisvaaleissa on kyse myös miesten ja naisten välisestä tasa-arvosta. Kaikessa pääteöksenteossa pitäisikin arvioida aina päätöksen sukupuolivaikutukset. Vihreän feminismin tavoitteena on yhteiskunnan rakenteiden korjaaminen siten, että syntyy kaikille reilumpi, sukupuoleen liittyvistä ennakko-odotuksista vapaa yhteiskunta. Vihreä feminismi on myös miesten vapautusliike. Ennen kuin tähän lopputulokseen päästään tarvitaan erityistoimia, kuten sukupuolikiintiöt. Ne pitäisi ulottaa myös kaupunginvaltuustojen, -hallitusten, lautakuntien…
-

Vastaukseni Terveydenhuollon vaalikoneeseen
Löytyvät täältä. Voisiko lähipalveluissa keskittyä nimenomaan terveyden edistämiseen ja enneltaehkäisevään hoitoon?
-

Kunnollista imetysohjausta kaikille halukkaille!
Monet ovat varoittaneet olemaan puhumatta julkisesti imetyksestä. Vaarana on sotkeutuminen eipäs-juupas -väittelyyn, jossa vastakkain ovat korviketta piruna pitävät ja toisaalta imettämättömät äidit, jotka kokevat painostusta pakkoimettämiseen. Sanottakoon siis heti alkuun, että en kuulu kumpaankaan leiriin. Jokainen saa valita itse, miten vauvansa ruokkii. Tärkeintä on, että ruokkii. Kuitenkin jos päätyy valitsemaan imettämisen, pitäisi tähän saada nykyistä…
-

Imetysflashmob Rautatieaseman Kompassitorilla keskiviikkona 17.10. klo 16:00
Tule mukaan tekemään jotain odottamatonta: imetetään ryhmässä! Paikkana Rautatieaseman metron portaiden yläpää (Kompassitori), keskiviikkona 17.10.2012 klo 16:00. Kansainvälistä imetysviikkoa vietetään 15.-21.10., joten flashmobilla tuodaan esille myös se, että imetyksen tuki on edelleen puutteellista ja imetyksen ongelmista ei puhuta tarpeeksi. Imettäminen on jokaisen äidin oma valinta. Siihen pitää saada kunnon tukea. Paikalle kannattaa tulla jo jonkin…