Ajankohtaista
-

Sotelautakunnassa sateenkaarinuoret ja adoptiopalvelut
Tänään sotelautakunnassa käsiteltiin mm. (jälleen kerran) Apottia ja muutamia hankintoja ja kilpailutuksia. Isoimmista asiosta ruokahuoltopalvelujen kilpailutussuunnitelma jäi pöydälle. Tulen seuraavalle kerralla tekemään muutosesityksen siitä, että lautakunta seuraa säännöllisesti kilpailutuksen vaikutuksia (valtuuston päätöksen mukaisesti laatua, hintaa ja henkilöstön asemaa) ja on valmis niiden perusteella myös muuttamaan suunnitelmia. Tämä liittyy viime vuonna kohauttaneeseen Palmia-päätökseen. Jonkin verran palautetta…
-

Palautteet sotepalveluista ja sateenkaarinuorten hyvinvointi
Tänään sotelautakunnassa käsitellään seuraavat asiat: 1) Sosiaali- ja terveysviraston asiakaspalautekanavista saatu tieto 2013−2015 Asiakkailta kerätään palautteita useilla menetelmillä: – verkossa – pikapalautelaitteilla – muistutuksista ja kanteluista – sosiaali- ja potilasasiamiesten tilastoista – asiakastyytyväisyyskyselyistä – asiakasraadeilta – kokemusasiantuntijoilta Yleisesti ottaen helsinkiläiset arvostavat kunnan palveluja ja ovat tyytyväisiä saamaansa hoitoon ja palveluihin. Tyytymättömyyttä puolestaan aiheutuu siitä, että…
-

Vanhusten palvelut Lauttasaaressa ja psykiatrian siirrot HUSiin
Tiistain sotelautakunnan lista on tällä kertaa melko lyhyt. Pöydällä on mm. jälleen opiopdiriippuvaisten korvaushoidon hankinta, kotisiivouspalvelujen hankinta, pakolaisten vastaanottamiseen tarkoitetut Metsälän motellin aiheuttaman lisäkulut ja Teinilän lastenkodin peruskorjaus. Nämä menevät luultavasti suurin piirtein esitysten mukaisesti. Kiinnostavimpana asiana listalla on lausunto toivomusponnesta koskien Koivusaaren osayleiskaavan hyväksymistä. Ponnessa esitetään Lauttasaaren tai Koivusaareen vanhusten palveluja monipuolisen palvelukeskuksen muodossa.…
-

Hiv-infektion saaneiden huumeiden käyttäjien palveluista
Tänään sotelautakunnassa tärkeimpänä asiana oli talousennusteen läpikäyminen. Itse sotepalvelut näyttävät pysyvän raamien sisällä, mutta joudumme pyytämään ylitystä kaupunginhallitukselta HUS:n kustannuksiin (24 miljoonaa), toimeentulotukeen (7 miljoonaa) ja työllisyyden hoitamiseen (31 miljoonaa). Lisäksi pakolaisten vastaanottotoiminnan kasvu merkitsee ylityksiä, mutta tämän korvaa valtio. HUS:n kulujen kasvut johtuvat monista asioista kuten väestön-, hintojen, henkilöstökulujen ja lähetemäärien kasvusta. Työttömyydessä ja…
-

Vielä Apotista
Tänään päätettiin sotelautakunnassa kahdesta asiasta: Apotin hankinnasta ja kriisi- ja tilapäismajoituksen hankinnasta. Lisäksi käsittelimme turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusten tilanteesta. Nostin esille sen, että tilanne tulee jatkumaan ja Helsingin tulee tähän varautua. Kysyin myös resurssien lisäämisen mahdollisuudesta mm. Koskelan vastaanottokeskuksessa. Apotin osalta olen käynyt lukemattomia keskusteluja ja vastannut kysymyksiin, joita olen saanut. Vastauksia (erityisesti avoimista rajapinnoista ja ylläpidettävyydestä) on…
-

Pakolaisten puolella
Tänään toivottavasti tuhannet ihmiset kokoontuvat Kansalaistorille Suomi sanoo tervetuloa -kansalaispiknikille osoittamaan yhdessä muun Euroopan kanssa solidaarisuutta pakolaisille. Laitan itsekin päälle vuosia kovassa käytössä olleen Migrants welcome (bring your families) -hupparin. Kokoontumiseen antaa aihetta tietysti yksittäisten ihmisten kohtalot ja kohtelu, mutta myös hallituksen eilinen hallituksen julkaisema ”maahanmuuttopoliittiset toimenpiteet”. Suomi ajaa itsensä kummalliseen änkyräseuraan Euroopassa. Missä on…
-

EU-maat käänsivät selän kehitysmaille?
Valitettavasti ei vain Suomen hallitus epäonnistunut tällä viikolla kehyrahojen suhteen, vaan myös kokonaisuudessaan EU:n jäsenmaat. Ne ottivat tiistaina pitkien neuvotteluiden jälkeen kantaa kehitysrahoitukseen ennen Addis Abeban heinäkuun YK:n tason kokousta. Kehitysrahoituksen osalta on meneillään kaksi prosessia: a) mainittu Addiksen kokous, joka on osa YK:n suurten kehityskonferenssien sarjaa, jossa on päätetty tärkeimmistä kehitysrahoituksen periaatteista ja b)…
-

Kehitysyhteistyön syöksykiito
Tämän päiväiset hallituksen leikkausesitykset kehitysyhteistyöstä ovat yksinkertaisesti surullisia. Tuntojani kuvaa hyvin alla oleva Heidi Hautalan blogi. Viime hallituskaudella vain Perussuomalaiset esittivät 350 miljoonan suuruisia leikkauksia kehitysyhteistyöhön. Kaikki muut pitivät niitä järjettöminä. Nyt ne ovatkin yllättäen todellisuutta. Hyvästi pohjoismaisuus. Anteeksi maailman köyhimmät. Heidi Hautalan blogi: Ulkopoliittinen itsemurha? Tänään oli surullinen päivä Suomen kehitysyhteistyölle ja -politiikalle. Hallitus…
-
Itäiseen kumppanuuteen sitouduttava
Tänään alkaa itäisen kumppanuuden huippukokous Riikassa. Mistä on kyse? Vaikka itäinen kumppanuus ei mediaotsikoissa keiku, voiko olla mitään ajankohtaisempaa? Kyse on EU:n yhteistyön syventämisestä Ukrainan, Valko-Venäjän, Moldovan, Azerbaidzanin, Armenian ja Georgian kanssa. Kaikki muistanevat Maidanin tapahtumat. Siitä tässä on kyse. Olin maaliskuussa itäisen kumppanuuden parlamenttiyhteistyön eli Euronestin kokouksessa Armenian Jerevanissa. Paikalla oli parlamentaarikkoja sekä näistä…
-

Välimerestä ja maahanmuutosta
Eilen komissio teki esityksensä siitä, mitä Välimeren tragedialle tulisi tehdä. Hyvä, että asia on vihdoin taas kunnolla agendalla. Tällä kertaa ei saa käydä niin kuin vuonna 2013, jolloin perustettiin isoiden puheiden saattelemana työryhmä selvittämään tilannetta, mutta tarpeeksi ei saatu aikaan. Komission esitys on kuitenkin liian heikko ja siinä on jopa huonoja esityksiä. Tämä ei sinänsä…