Kategoria: Sote ja yhdenvertaisuus

  • Mitä olemme saaneet aikaan sotelautakunnassa – osa 2

    Mitä olemme saaneet aikaan sotelautakunnassa – osa 2

    Viimeiset vuodet olen kahlannut läpi loputtomat määrät esityslistoja ja liitteitä sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksia varten ja vääntänyt asioista kokouksissa. Miten helsinkiläiset ovat hyötyneet tästä paperisodasta? Seuraavien edistysaskeleiden vuoksi on kannattanut puurtaa (päivitetty 7.6.2017): 1) Paperittomien terveydenhuolto: Päätimme, että Helsingissä kaikki paperittomat saavat kiireellistä hoitoa ja raskaana olevat ja alle 18-vuotiaat lapset kiireetöntä hoitoa samaan hintaan…

  • Valinnanvapauden ongelmat

    Valinnanvapauden ongelmat

    Eilen laadimme sosiaali- ja terveyslautakunnassa kriittisen lausunnon soteuudistukseen liittyvästä valinnanvapauslainsäädännöstä. On sinänsä kannatettavaa, että ihmisillä on mahdollisimman paljon mahdollisuuksia vaikuttaa terveytensä ja hyvinvointinsa hoitamiseen. Kuitenkin nykyisessä valinnanvapausmallissa on useita vakavia ongelmia, jotka lausunnossamme myös näkyvät: Aikataulu Ensinnäkin aikataulu on liian tiukka ja voi ajaa koko järjestelmämme kaaokseen. Esimerkiksi julkisuudessa ei ole puhuttu tarpeeksi siitä, että…

  • Helsingin omaishoidontuen kiristykset tuotava uuteen päätöksentekoon

    Helsingin omaishoidontuen kiristykset tuotava uuteen päätöksentekoon

    Me Helsingin Vihreissä vaadimme, että Helsingin omaishoidontuen kiristykset tuotava uuteen päätöksentekoon. Uudistus ajaa monet perheet ahtaalle. Helsinki on tiukentanut omaishoidon tuen myöntämisen kriteereitä merkittävästi virkamiesten päätöksellä. Muutos uhkaa ajaa monet omaishoitajat ja heidän perheensä todella ahtaalle. Poliitikkojen päätettäväksi muutoksia ei tuotu lainkaan. Vihreät vaativat, että kiristysten toimeenpano on pysäytettävä, ja muutokset omaishoidon tuen myöntämisperiaatteissa on…

  • Ennaltaehkäisevän työn puolesta

    Ennaltaehkäisevän työn puolesta

    Osallistuin EHYTin ehkäisevän työn kuntavaalikampanjaan ja lupasin olevani ehkäisevän työn ehdokas: ”Olen sotelautakunnan jäsenenä edistänyt ehkäisevää työtä, mm. pelastamalla asukastalot ja jalkautuvan lähityön sekä puolustamalla tärkeää työtä tekevien järjestöjen (ml. EHYT) ja neuvolan rahoitusta. Tätä työtä ja mainittuja asioita haluan jatkaa. Vaadin mm. ihmisten pariin jalkautuvia palveluja, asunnottomuuden purkamista, varhaista puuttumista ongelmiin, opintopsykologeja, laadukasta päivähoitoa…

  • Maksuton ehkäisy nuorille

    Maksuton ehkäisy nuorille

    Olen allekirjoittanut kuntalaisaloitteen maksuttomasta ehkäisystä alle 25-vuotiaille helsinkiläisille. Tavoite on myös yksi vaaliteemoistani. Hyvä seksuaalioikeus on perusoikeus: jokaisella nuorella tulisi olla mahdollisuus maksuttomaan ehkäisyyn rahatilanteesta riippumatta. Ehkäisy vähentää raskaudenkeskeytyksiä ja seksitartuntoja. Kävin viime viikolla kuuntelemassa myös aiheesta alustaneita asiantuntijoita ja sieltä nousi esille muutama fakta: Raumalla maksuton ehkäisy on tuonut kustannussäästöjä! Maksuttomaan ehkäisyyn pitää aina…

  • Vuosaaren ja muiden terveyskeskusten tilanteesta

    Vuosaaren ja muiden terveyskeskusten tilanteesta

    Huomenna sotelautakunnan kokouksessa käsitellään terveys- ja hyvinvointikeskuspilottien osittain epäonnistunutta aloitusta mm. Vuosaaressa. On hienoa, että jonot on käytännössä saatu purettua, mutta täysin kestämätöntä, jos kaupunkilaiset eivät saa yhteyttä terveyskeskukseen. Kysyn virastolta, paljonko jonojen lyhentymisestä johtuu siitä, että ihmiset eivät pääse soittamalla läpi. Tilanne on saatava korjattua pikaisesti. Erityisesti henkilöstöä on lisättävä yhteydenoton ruuhkapiikkeihin, jotta puhelimella…

  • Parempaa imetyksen tukea

    Parempaa imetyksen tukea

    Yksi tavoitteistani Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunnassa on ollut parempi imetyksen tukeminen. Itse koin esimerkiksi ensimmäisen lapseni kanssa, että tässä oli sekä sairaalassa että neuvolassa paljon parannettavaa. Imetys on jokaisen perheen oma päätös. Missään nimessä siihen ei tule painostaa ja syyllistää, mutta ei voi olla niin, että jos halua imetykseen on, tyssää se tuen ja neuvonnan puutteeseen.…

  • Lisää rahaa neuvoloille vuonna 2017

    Lisää rahaa neuvoloille vuonna 2017

    Eilen päätimme siitä, miten ensi vuonna Helsingin sosiaali- ja terveydenhuollon rahat käytetään. Syksyn budjettineuvotteluissa onnistuttiin saamaan 11,5 miljoonaa lisää soteen verrattuna kaupunginjohtajan esitykseen (tästä huolimatta ikävä kyllä budjetti ei ainakaan kasva vuodesta 2016). Tuosta rahasta tehtiin hyviä kohdennuksia, esimerkiksi vanhusten kotihoitoon ja terveyskeskusjonojen purkuun. Paketista kuitenkin puuttui satsaus ennaltaehkäiseviin lapsiperheiden palveluihin. Siksi tein esityksen siitä,…

  • Vihreät tyytyväisiä Helsingin hätämajoituspäätöksiin

    Vihreät tyytyväisiä Helsingin hätämajoituspäätöksiin

    Sosiaali- ja terveyslautakunta käsitteli tänään vuoden 2017 järjestöavustuksia. Lautakunnan vihreät jäsenet ovat tyytyväisiä avustuspäätöksiin, sillä niissä huomioidaan myös liikkuvalle väestölle ja paperittomille ulkomaalaisille suunnattu hätämajoitus. ”Tämä oli hyvä päätös. Nyt Diakonissalaitokselle myönnetyllä avustuksella voidaan tarjota majoitusta Hermannissa ja Munkkisaaressa sijaitsevissa tiloissa”, iloitsee sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen Hannu Tuominen. Jo ennen tätä kaupunginhallitus ohjeisti toimimaan niin,…

  • Järjestöille ja soteen rahaa

    Järjestöille ja soteen rahaa

    Huomenna päätetään kaupunkilaisia tukevien järjestöjen avustuksista. Olen itse esittämässä lisärahaa ainakin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien turvapaikanhakijoiden ja pakolaistaustaisten auttamiseen. Itselleni tärkein on myös se, että liikkuvan väestön ja paperittomien häjämajoitukseen tullaan luultavasti myöntämään rahat. Toinen kokouksen iso asia on ensi vuoden budjetti. On hyvin valitettavaa, että sitä leikataan verrattuna tästä vuodesta. Onneksi tämä selittyy lähinnä…