Kategoria: Sote ja yhdenvertaisuus

  • Vastauksia liittyen Apottiin

    Vastauksia liittyen Apottiin

    Apotti meni tänään sotelautakunnasta eteenpäin seuraavalla vihreiden kirjauksella: ”Hyväksyessään esittelijän esityksen Apotti-hankkeen tarjouspyynnön hyväksymisestä sosiaali- ja terveyslautakunta haluaa evästää Helsingin kaupungin edustajia ohjausryhmässä niin, että hankkeen jatkosuunnittelussa sovelletaan mahdollisuuksien mukaan Helsingin tietotekniikkaohjelman 2015-2017 mukaisia ohjeita:” Tässä muutamia vastauksia, joita olemme saaneet virkamiehiltä esittämiini kysymyksiin liittyen Apottiin. Vastaukset eivät ole siis omiani (tai vielä vähemmän mielipiteitäni), vaan…

  • Asukastalojen toiminta turvattava

    Asukastalojen toiminta turvattava

    Tänään sosiaali- ja terveyslautakunnassa annoimme lausunnon kaupunginhallitukselle Helsingin asukastalojen hallinnoinnista. Kannatimme niiden säilyttämistä soteviraston hoidettavana, toisin kuin on ollut esillä. Nykyisellään Helsingissä on noin 40 asukastaloa, joista noin 10 on soteviraston pyörittämiä. Päätökset tänään koskivat jälkimmäisiä. Halusimme, että tämä tärkeä toiminta voi jatkua edelleen. Asukastalot ovat matalan kynnyksen paikkoja, jotka palvelevat muun muassa nuoria työttömiä,…

  • Sotelautakunta: sairaansijat ja lastensuojelu

    Sotelautakunta: sairaansijat ja lastensuojelu

    Sotelautakunta kokoontuu tänään. Tässä käsiteltävät asiat: 1) Palveluseteli omaishoidon tuen lakisääteisten vapaapäivien järjestämiseksi kotona tapahtuvana tuntilomituksena 1.5.2015 alkaen Tästä kysyn vielä, etteiväthän tunnit vähene. 2) Sairaansijojen ja muiden hoitopaikkojen vahvistaminen vuodelle 2015 Tässä jatketaan sitä suuntaa, että laitoshoitopaikkoja vähennetään, mm. iäkkäiden osalta. Tämä on suuntana periaatteessa hyvä (ja niin kauan kun meillä ei ole soteen…

  • Päätökset vammaisten tuista

    Päätökset vammaisten tuista

    Eilen sotelautakunnassa jatkettiin keskustelua vammaisten tukien tarkistamisesta Helsingissä. Joulukuussa teimme päätökset, ettei irroitettujen matkojen tarkistuksia tehdä ja muista tarkistuksista meille annetaan selvitys ennen etenemistä. Eilen kuitenkin meille annettiin ymmärtää, että päätöstemme sanamuodot estivät yksilölliset päätökset, joten oli tehtävä uusia päätöksiä. Virasto tietenkin ehdotti, että edettäisiin tukien tarkistamisessa heidän jo aiemmin esittämällään tavalla. Joulukuussa siis päätimme:…

  • Perhekeskukselle etsittävä tilat

    Perhekeskukselle etsittävä tilat

    Tiistaina sosiaali- ja terveyslautakunnassa on taas monia tärkeitä asioita päätettävänä. Yhtenä asiana tiedoksi otetaan selvitys terveys- ja hyvinvointikeskuksen ja perhekeskuksen tiloista. Selvityksen mukaan keskustan terveys- ja hyvinvointikeskukselle ei ole muita taloudellisesti mahdollisia tiloja kuin Maria, jota olemme pitäneet liian vaikeasti saavutettavana esimerkiksi huonojalkaisille vanhuksille. On vaikea nähdä, ettei tosiaan toista tilaa olisi, joten tästä täytyy…

  • Päätettävänä ensi vuoden sotepalvelut

    Päätettävänä ensi vuoden sotepalvelut

    Tänään on sotelautakunnassa todella tärkeä kokous, jossa päätetään vuoden 2015 käyttösuunnitelmasta. Valtuuston hyväksymän budjetin perusteella meidän on säästettävä 18 miljoonaa euroa. Tämä on hyvin raskasta, sillä päinvastoin Helsingin sotepalveluihin tarvittaisiin lisää rahaa. Emme kuitenkaan voi toimia vastoin valtuuston päätöstä, mutta tulemme jälleen kirjelmöimään kaupunginhallitukselle, että ainakin osasta säästöistä tulisi luopua. Olen itse tehnyt muutosesityksen liittyen…

  • Aurora uudistuu, palvelut säilyvät

    Aurora uudistuu, palvelut säilyvät

    Tämä oli yksi ehdottomasti vaikeimmista päätöksistä tällä kaudella sotelautakunnassa. Mietin ja tutkin tätä hyvin paljon ja kävin keskusteluja. Ongelmana on, että monet ovat kokeneet nykypalvelun toimivaksi, jolloin muutoksen pelätään vain heikentävän palveluja. Kyse on myös haavoittuvassa tilanteessa olevista ihmisistä, jolloin on ensiarvoisen tärkeää, että kynnys hoitoon on matala ja hoitoon on helppo mennä. Kun tilanne…

  • Sotelautakunnassa apteekkien yhdistämisestä

    Sotelautakunnassa apteekkien yhdistämisestä

    Ensi tiistaina tärkein päätös koskee apteekkien yhdistämistä. Esityksenä on, että sosiaali- ja terveyslautakunta päättää merkitä tiedoksi suunnitelman Helsingin kaupungin sairaala-apteekin yhdistämisestä HUS-Apteekkiin projektisuunnitelman mukaisesti. Lisäksi sosiaali- ja terveyslautakunta päättää kehottaa sosiaali- ja terveysvirastoa tuomaan päätettäväksi esityksen toimintojen siirrosta liikkeenluovutuksena, kun aikataulu siirrettävien toimintojen osalta on varmistunut. Nykylain mukaan sairaala-apteekkia ei voi lakkauttaa, mutta voimaan tullut…

  • Paremmat palvelut kaupunkilaisille, lisää tukea perheille!

    Paremmat palvelut kaupunkilaisille, lisää tukea perheille!

    Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunta hyväksyi palveluverkkosuunnitelman. Me vihreät pidämme tulosta onnistuneena. Saimme läpi ne asiat, joita olemme pitäneet tärkeinä. “Tämän päätöksen tuloksena palvelut paranevat. Julkisuudessa paljon esillä olleet toimipisteiden lakkauttamiset eivät ole säästötoimia” kertoo sosiaali- ja terveyslautakunnan vihreä jäsen Tuomas Tuure. “Uusien palvelukeskusten lisäksi on välttämätöntä toteuttaa kaupunkilaisten luokse jalkautuvia palveluja: esimerkiksi sosiaalipalveluita kirjastoihin ja…

  • Sotepalvelut ja asukastalot tänään lautakunnassa

    Sotepalvelut ja asukastalot tänään lautakunnassa

    Olen kirjoittanut useaan otteeseen näkemyksistäni Helsingin uusista sotepalveluista. Tässä myös koko vihreän ryhmämme ajatukset asiasta, myös muutoksen positiiviset puolet. Tänään teen seuraavat muutosesitykset: -Sitoudumme uuteen konseptiin (hyvinvointi- ja terveyskeskukset, perhekeskukset ja lähinnä vanhuksille tarkoitetut palvelukeskukset) pääpiirteissän. Muutosesityksissä tulee esille, että emme sitoudu tässä vaiheessa mihinkään keskusten määrään, vaan asiassa edetään pilottien (Kalasatama, perhekeskus) kautta. Katsotaan, miten…