Avainsana: Kaupunki
-
Pysäyttäkää rampauttava soteuudistus
Puhe Helsingin valtuustossa Käsittämätöntä, että olemme tekemässä historiallisen suurta uudistusta, ilman että tiedämme sen todellisia kustannus- tai yhdenvertaisuusvaikutuksia. Me sosiaali- ja terveyslautakunnassa olemme katsoneet tätä nimenomaan kipeimpien näkökulmasta ja tuoneet esille ongelmia lukuisten lausuntokierrosten aikana. Ongelmat eivät ole poistuneet ja kaksi niistä on ylitse muiden: raha ja heikoimmista huolehtiminen. RAHA Valinnanvapaus on kaunis ajatus, mutta…
-
Hakaniemenrannasta viihtyisä olohuone
Vielä tänään on mahdollista antaa palautetta Hakaniemenrannan suunnittelukilpailun tuloksista. Kannattaa kommentoida ja luoda painetta alueen kunnianhimoisen suunnittelun puolesta! Olen kirjoittanut useasti aiheesta muun muassa korostaen sitä, että rannasta täytyy tehdä vehreä tila, jossa kaupunkilaiset haluavat oleilla ja saada kosketuksen veteen. Olen ehdottanut pientä puistikkoa Hakaniementorin eteläpuolelle tulevan hotellin (hotellia itsessään ei asukkaiden mielestä tarvittaisi) viereen.…
-
Tukea järjestöille, kotihoitoon ja lapsille
Tänään on sosiaali- ja terveyslautakunnassa taas isoja asioita käsittelyssä. Edessä varmasti pitkä kokous. 1. Järjestöavustukset Järjestöillä on tärkeä kustannustehokas rooli helsinkiläisten terveysongelmien ennaltaehkäisyssä ja siksi emme ole halunneet niiltä leikata. Myös viime lautakuntakauden alussa torppasimme suuret leikkaukset ja näyttää siltä, että kuvio toistuu tänään. Nyt on esitetty, että järjestöillä olisi käytössä noin 230 000 euroa…
-
Vehreyttä ja puisto Hakaniemenrantaan
Hakaniemenranta on taas tänään lautakunnassa. Me asukkaat toivomme vehreyttä rantaan: tehdään pieni puistikko Hakaniementorin eteläpäähän, jossa voi syödä torilta ja hallilta ostettuja eväitä veden äärellä! Katso aiemmat kirjoitukseni aiheesta ja ehdotukseni puistosta. Olen ollut läsnä lukuisissa asukastilaisuuksissa jne. tämän aiheen tiimoilta ja vahva toive alueen asukkailta on, että rantaa kehitetään mahdollisimman puistomaiseksi. On hyvä, että…
-
Keskiyöllä kotiin metrolla
Helsingin kaupunginvaltuusto käsitteli keskiviikkona aloitettamme (kohta 24) yömetron palauttamisesta. Helsinkiläiset pääsivät nauttimaan metron pidennetystä yöliikenteestä kokeilussa vuonna 2014. Nyt ehdotimme, että länsimetron aloittaessa metron liikennöintiaikaa tulisi pidentää, koska metron palvelutaso paranee silloin selkeästi. HSL vastasi aloitteeseen, että se tulee selvittämään metron liikennöinnin lopettamisaikaa ja N-linjoja ensi talvena länsimetron liikennöinnin ollessa toiminnassa. HSL katsoo, että aikataulujen säätäminen noin…
-
Miksi äänestää Lauraa
[youtube video=6kHJaEP362s] Haluan yhdenvertaisen ja ekologisen Helsingin, jossa on tilaa kaikille. Täältä voit lukea lisää vaaliteemoistani. Katso ja lue, miksi muiden mielestä kannattaa äänestää 9.4. kuntavaaleissa minua nro:lla 691. Lämmin kiitos kaikille tukijoilleni! Äänestän Lauraa, koska hän saa asioita aikaan ja perehtyy niihin tarkasti ja tiedän, että Lauran päätöksenteon perustana ovat ihmisoikeudet ja kestävä…
-
Paras vaalivideo?
Tekijät: Joonas ja Elina Kesäniemi sekä Heli Pekkonen
-
YLE vaalikone 2017 vastaukset
.Miksi juuri sinut kannattaisi valita kunnanvaltuustoon? Olen aikaansaava: Sotelautakunnassa olen saanut läpi miljoonan lisärahan neuvoloille, hätämajoituksen kaikille, paperittomien terveydenhuollon ja asukastalojen pelastamisen. Tätä työtä haluan jatkaa. I social- och hälsovårdsnämnden har jag drivit igenom tilläggsresurser för mödrarådgivningscentraler, nödinkvartering för alla och en räddning av boendehusen. Detta arbete vill jag fortsätta utveckla. Mitä asioita haluat edistää…
-
Ennaltaehkäisevän työn puolesta
Osallistuin EHYTin ehkäisevän työn kuntavaalikampanjaan ja lupasin olevani ehkäisevän työn ehdokas: ”Olen sotelautakunnan jäsenenä edistänyt ehkäisevää työtä, mm. pelastamalla asukastalot ja jalkautuvan lähityön sekä puolustamalla tärkeää työtä tekevien järjestöjen (ml. EHYT) ja neuvolan rahoitusta. Tätä työtä ja mainittuja asioita haluan jatkaa. Vaadin mm. ihmisten pariin jalkautuvia palveluja, asunnottomuuden purkamista, varhaista puuttumista ongelmiin, opintopsykologeja, laadukasta päivähoitoa…
-
Yömetro takaisin
Julkaistu Helsingin Sanomissa 8.2. Länsimetro lisää myös yömetron tarvetta. Metron yöliikennöinti tulee selvittää mieluiten nyt, kun Espoon bussiliityntäliikenne on vielä neuvottelematta. Helsingin joukkoliikenteen käyttäjillä oli vuonna 2014 hieno mahdollisuus käyttää metroa myös yö aikaan. Erittäin monien matkustajien riemuksi metro kulki perjantaisin ja lauantaisin noin puoli kahteen asti yöllä. Kuitenkin syksyllä 2014 HSL:n hallitus päätti lopettaa…