Avainsana: Kaupunkisuunnittelu
-

Tein valtuustoaloitteen yömetrosta
Helsingin valtuustossa tehtiin aloite yömetroliikenteen palauttamisesta Vihreät varavaltuutetut Laura Nordström ja Antti Möller tekivät eilen Helsingin kaupunginvaltuustossa valtuustoaloitteen yömetroliikenteen palauttamisesta. Tärkeimpänä perusteena on länsimetron myötä lisääntyvä metron saavutettavuus. Aloitteen allekirjoittaneet valtuutetut esittävät, että “Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä ja Helsingin kaupunki selvittävät, miten yömetro ja bussien yöliikenne olisi parhaiten sovitettavissa yhteen sekä mahdollisuutta palauttaa yömetroliikenne viikonloppuisin…
-

Vastaukset vaalikoneisiin: HS ja Iltasanomat
1. Helsinkiin voi rakentaa suurmoskeijan, jos siihen ei käytetä kaupungin tai valtion rahaa.(HS) JOKSEENKIN SAMAA MIELTÄ Olisi hyvä, että kasvavalla muslimiväestöllä olisi mahdollisuus suurmoskeijaan. Kaavoituksessa kaikkia toimijoita on kohdeltava tasapuolisesti. Toki on tutustuttava tarkkaan hankkeen taustoihin, jotta moskeijasta tulee mahdollisimman laajasti ja tasavertaisesti islaminuskoisia palveleva, jos on kyseessä suurhanke. 2. Helsingin ei tule tarjota perusterveydenhoitoa…
-

Yömetro takaisin
Julkaistu Helsingin Sanomissa 8.2. Länsimetro lisää myös yömetron tarvetta. Metron yöliikennöinti tulee selvittää mieluiten nyt, kun Espoon bussiliityntäliikenne on vielä neuvottelematta. Helsingin joukkoliikenteen käyttäjillä oli vuonna 2014 hieno mahdollisuus käyttää metroa myös yö aikaan. Erittäin monien matkustajien riemuksi metro kulki perjantaisin ja lauantaisin noin puoli kahteen asti yöllä. Kuitenkin syksyllä 2014 HSL:n hallitus päätti lopettaa…
-

Kaupunkisuunnittelukävely Hakaniemenrantaan 8.12.
Lämpimästi tervetuloa mukaan alueen asukkaat ja muut kiinnostuneet! Keskustelemassa apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki, vihreitä kaupunkisuunnittelulautakunnan jäseniä (Elina Moisio, Mikko Särelä ja Outi Silfverberg) ja varavaltuutettu Laura Nordström. Lähtö Maailman rauha -patsaalta. Kävelyn ajankohta on klo 17-18.30. Kaupunkisuunnitteluvirasto on julkistanut suunnitelmat Hakaniemenrannan ja Sörnäistenrannan täydennysrakentamiseksi. Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää suunnitelmista joulukuussa. Tule katsomaan, miten alue muuttuu ja keskustelemaan suunnitelmista.…
-

Liian moni ranta on vielä parkkipaikkana
Mielipidekirjoitus julkaistu Helsingin Sanomissa Hakaniementori on saatava paremmin yhdistettyä rantaan – kivinen aukio hotellin edessä ei riitä. Helsingin Hakaniemenrannan ja Sörnäistenrannan suunnitelmat ovat hyvä esimerkki siitä, miten tiivistämällä saadaan rakennettua uutta kaupunkia. Nykyisin rannat ovat monesta kohtaa lähinnä parkkipaikkoina. On siis hyvä, että rantoja kehitetään asumiseen, työskentelyyn ja virkistyskäyttöön osaksi kantakaupunkia. Suunnitelmien tavoite kaupunkilaisten pääsystä…
-

Ykkösen ratikka ajoon iltaisin ja viikonloppuisin
Tässä tämän viikon mainokseni Käpylä-lehdessä. Nostin siihen pääteemaksi joukkoliikenteen, sillä hitaasti linjoja näivettämällä voidaan varmistaa niiden käytön väheneminen. En ymmärrä, miksi ykkösen ratikasta on tehty b-luokan ratikka, joka ei palvele helsinkiläisiä iltaisin tai viikonloppuisin. Tämä koskee erityisesti käåyläläisiä. Tänään kannattaa käydä Käpylän Vihreiden lapsiperhetapahtumassa Intianpuistossa (Intiankatu 44). Jututtaa voit ainakin vaalipäällikköäni Akseli Koskelaa. Ensi torstaina kannattaa…
-
Parempaa kaupunkisuunnittelua
Pidin helteisenä viime viikonloppuna oikeastaan ensimmäistä kertaa silmiä kunnolla auki Pikku Huopalahdessa ja sen Seurasaaren puoleinen pääty muistutti siitä, millaista onnistunut suunnittelu on.
-
Kahvila Kaisaniemenpuistoon
Kaisaniemenpuistoa ollaan uudistamassa ja asia on tällä hetkellä käsiteltävänä eri kaupungin elimissä. Ihmiset usein valittavat puiston olevan turvaton. Vaikka en itse pelkää puiston läpi kulkemista yölläkään, voin ymmärtää aution puiston pelottavan. Tähän keinona olisi mielestäni yksinkertaisesti muut ihmiset. Jos puistossa oleilisi enemmän ihmisiä, tuntuisi se kenties turvallisemmalta. Kaiken lisäksi puistot ovat kaupunkilaisten olohuoneita, joten onnistuneessa puistossa…
-
Lakana pois!
Olen hyvin tyytyväinen, että mediassa paljon esillä ollut Mannerheimintiellä talon seinässä riippunut mainoslakana poistettiin nopeasti. Tämä oli ennakkotapaus siitä, ettei asukkailta voi riistää yhteyttä ulkomaailmaan ikkunan kautta ja että kaupallisuudella on rajansa kaupunkitilassa. Hukumme muutenkin mainoksiin, emme tarvitse talojen seiniä peittäviä mainoksia.
-
Pienten kauppojen puolella
Keskustelu kauppojen aukioloajoista on laantunut hetkeksi, mutta lisää on toivottavasti tulossa. Esillä on ollut se, että alle 400 nelimetrin kaupat saisivat olla aina auki ja muut tietyn ajan myös sunnuntaisin. Nykyisin yli 400 neliömetrin kaupat eivät saa olla auki sunnuntaisin, paitsi tietyn ajan vuodesta. Esillä ollut esitys ei ole mielestäni laisinkaan hyvä. Viime aikoina kauppa…