Ajankohtaista
-

Mihin sote-rahat tänä vuonna?
Tänään kokoontui sosiaali- ja terveyslautakunta. Isoimpana päätettävänä asiana oli se, miten tänä vuonna rahat käytetään. Käyttösuunnitelmassa on paljon hyvää; erityisesti on satsattava ennaltaehkäiseviin toimiin. Iäkkäiden puolella on hyvä, että yhä useampi on omassa kodissaan hoidossa, mutta tämä ei saa tarkoittaa vain säilömistä kotiin tai palvelun heikkenemistä. Otin esille Hesarissakin uutisoidun sosiaalityön aluetyön tärkeyden. Sen sijoittuminen…
-

Sosiaali- ja terveyslautakunnan 1. kokous
Ensi tiistain lautakunnan ensimmäisen varsinaisen kokouksen esityslistan löydät täältä. Isoimpana asiana on tämän vuoden käyttösuunnitelma eli suunnitelma siitä, mitä painotuksia viraston noin kahdella miljardilla eurolla tehdään Helsingissä tehdään lasten, nuorten ja vanhusten hyväksi. Eri toimintojen yhdistäminen yhteen virastoon on mahdollisuus jonojen purkamiseen ja ennaltaehkäisevään sosiaalityöhön ja terveydenhuoltoon panostamiseen. Vuoden 2013 budjetti on 1,4 % viime…
-

Sosiaali- ja terveyslautakunta aloitti
Tiistaina järjestettiin sosiaali- ja terveyslautakunnan ensimmäinen kokous, jossa vain järjestäydyttiin. Enemmän keskustelua käytiin perehdytysseminaarissa, jossa todettiin lautakunnassa olevan kyse elämän ja kuoleman kysymyksistä, eli melkoisen tärkeistä asioista! Uusi yhdistynyt virasto on hyvä mahdollisuus ylittää toimialojen rajat. Kaupunkilaisten hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että eri palvelut pelaavat yhteen. Esimerkiksi perhe- ja sosiaalipalveluissa yhdistyy perheen tuki aina neuvoloista…
-

EU globaalina toimijana
Lupasin kirjoittaa vihreiden EU-työryhmälle tiivistetyn luonnoksen otsikolla ”EU globaalina toimijana”. Olen kirjoittanut jo aiemmin työn alla olevasta EU:n korjausohjelmastamme ja EU:n kehittämisen lähtökohdista. Tässä tekstiluonnosta, onko kommentteja? Unionin on huolehdittava sisäisten ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteen toteutumisesta, jotta se voi uskottavasti kaikissa ulkosuhteissaan toteutettaa samoja periaatteita. EU on onnistunut nimenomaan rauhanprojektina, jota tehtävää on jatkettava ulkosuhteisiin. EU:lla on…
-

Mechelininkadun muutoksia – puut voisi vaihtaa osissa?
Monet ovat varmaan lukeneetkin Mechelininkadun muutostöistä. Viralliset suunnitelmat löydät täältä. On aivan upeaa, että Mechelininkadulle saadaan vihdoin pyörätiet vuosien odotuksen jälkeen. Henkihieverissä siinä on saanut aina pyöräillä, joten en ole ihmetellyt niitä, jotka ovat heikkohermoisempina valinneet ajamisen jalkakäytävällä (mikä tietysti taas sotkee jalankulun). Hurraa siis tälle muutokselle! Ensireaktioni oli muuten kuitenkin se, että kahden pysäkin…
-

Parhaat vinkit vastasyntyneiden vanhemmille
Vuoteni 2012 on pyörinyt pitkälti vauvan ympärillä. Paljon olisi elämänmuutoksesta kirjoitettavaa ja siitä, paljonko olen oppinut uutta. Erityisen virkistävää on ollut hyväksyä se, ettei kaikkea voi kontrolloida ja kaikista etukäteen ajatelluista tavoista toimia joutuu kuitenkin luopumaan. Vauvat ja tilanteet ovat niin erilaisia. Meidän vauvamme ei käyttänytkään vain kestovaippoja ja syönyt pelkästään itse laitettua ruokaa. Turha…
-

Rakas opintotuki, nouse taas!
Päivä alkoi hermostumisella, joka ei johtunut vauvan aiheuttamasta herätyksestä kuudelta, vaan pian sen jälkeen lukemastani Hesarin pääkirjoituksesta liittyen opintotukeen. Tämä voinee johtua osin siitä, että vuosina 2006-2007 olin suorastaan naimisissa opintotuen kanssa vastatessani siitä ensiksi Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa ja sitten Suomen ylioppilaskuntien liiton hallituksessa. 15 vuoden odotus päättyi tuolloin iloisesti, sillä maan hallitus päätti…
-

EU:n rakenteet uusiksi: kaksikamarinen parlamentti?
Kokoustimme eilen vihreiden Eurooppa-työryhmän kanssa ja keskustelimme valmistelemastamme huhtikuussa hyväksyttäväksi tulevasta EU-ohjelmasta. Olen aiemmin kirjoittanut omista lähtökohdistani ohjelmalle ja pyytänyt lähettämään kommentteja siitä, mihin EU:n pitäisi mennä. Puolueen jäseniltä tullaan keräämään kommentteja eri tavoin: koko ohjelmaluonnoksesta (luultavasti helmikuun paikkeilla), muutamasta kiistanalaisimmasta visiosta ja luultavasti verkossa seurattavalla keskustelutilaisuudella. Päädyimme pitämään ohjelman puoluevaltuuskunnan toiveiden mukaisesti lyhyenä. Paperi…
-

Mukaan Ilmastovanhempiin?
Ahdistaako ilmastoneuvottelujen hidas eteneminen? Tuntuuko siltä, että kahden asten ilmaston lämpenemisraja karkaa käsistä, mutta olet yksilönä voimaton? Näistä tunteista johtuen perustimme eilen uuden yhdistyksen nimeltään Ilmastovanhemmat. Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on saada päättäjät ja kansalaiset havahtumaan viimein siihen, että nyt on viimeinen hetki pysäyttää ilmastonmuutos ja ehkäistä lastemme tulevaisuutta uhkaava ekokatastrofi. Ilmastokeskustelu tuntuu laimenneen ja toivomme…
-

Oikeusasiamiehen kanssa avoimuudesta
Olen viime aikoina kirjoittanut useaan otteeseen EU:n avoimuudesta, mutta tästä kiinnostavasta tilaisuudesta en ole vielä raportoinut. Järjestimme lokakuussa avoimuudesta keskustelutilaisuuden EU:n oikeusasiamies Nikoforos Diamandouroksen kanssa (keskustelijoina myös ministeri Heidi Hautala ja kansanedustaja Astrid Thors). Keskustelun yhteenveto oli, että EU:sta puuttuu tällä hetkellä tahtoa edistää avoimuutta ja jäsenvaltioiden välillä on liikaa eroja sekä mielipiteissä että toimintatavoissa. Keskustelijat…