Ajankohtaista

  • Täysistunnosta ja hallitusneuvotteluista

    Täysistunnosta ja hallitusneuvotteluista

    Suomessa seurataan henkeä pidätellen hallitusneuvotteluja, mutta ei tämän viikon Strasbourgin täysistunnossakaan pääse pitkästymään.Parlamentissa keskustellaan muun muassa IMF:n pääjohtajan valinnasta, EHEC-epidemiasta, Sudanin tilanteesta, EU:n budjetista vuosille 2014 – 2020,

  • Junalla Moskovasta Nizzaan – oodi junille

    Junalla Moskovasta Nizzaan – oodi junille

    Moskovan aurinko paahtoi Belarusskaya-asemalla. Verrattuna itään päin menevien junien asemiin, asema oli vähemmän eksoottinen, lähes unelias. Miliisit juttelivat auringossa kovistelun sijaan. Ulkoiset puitteet olivat kuitenkin samat kuin yleensä venäläisellä juna-asemalla: englantia puhumattomia lippuluukkutätejä, ihmisiä isoine kapsäkkeineen, pientavaranmyyntiä aseman ulkopuolella aina cd-levyistä vanhan mummon myymiin mukeihin. Kaikilla on kiire jonnekin, varsinkin viereiseen metroon.

  • Hallitusneuvotteluista

    Hallitusneuvotteluista

    Olen tyytyväinen Vihreiden päätökseen lähteä hallitukseen vain tiettyjen selkeiden ehtojen täyttyessä. Puolue voi olla mukana hallituksessa vain, jos ohjelma on huomattavasti edellishallitusta vihreämpi. Hallitusneuvotteluista tulee siis marssia ulos, jos ehdot eivät täyty. Mielelläni näkisin hallituksessa myös Vasemmistoliiton.

  • Tiibetin tilanne epätoivoinen

    Tiibetin tilanne epätoivoinen

    Onko mediakin Kiina-lumon pauloissa, kun en ainakaan ole huomannut uutisia pahentuneesta Tiibetin ihmisoikeustilanteesta? Kolme tiibetiläistä on ollut nälkälakossa Delhissä 25.4. lähtien vaatien Sichuanissa

  • Puoluevaltuuskuntaan ja sen kehittämisestä

    Puoluevaltuuskuntaan ja sen kehittämisestä

    Olen hakenut uudelle kaudelle Vihreiden puoluevaltuuskuntaan Helsingin Vihreiden edustajana. Haen jatkoa (ennen olen ollut ViNOn edustaja), koska valtuuskunnan jäsenyys on ollut varmasti yksi parhaista luottamustehtävistäni. Kerrankin pääsee puhumaan vain politiikkaa.

  • Kirjoita ilmastonmuutoksesta ja naisista

    Kirjoita ilmastonmuutoksesta ja naisista

    The European Green / EFA alliance is launching a global call for papers on Women and Climate Change.Because this subject is at the very core of our preoccupations as members of the Green Party, we want to have your ideas, your original contributions, particularly on: – How can we counteract the disproportionate burden of climate…

  • Vaalituloksesta

    Nyt on käyty lukemattomia keskusteluja eduskuntavaalituloksesta, joten on aika laittaa paperille ylös omat ajatukseni vihreiden tappiosta. Tänään vihreiden puoluevaltuuskunnassa vastattiin hallitustunnustelijan kysymyksiin ja keskusteltiin vaalituloksesta. Esitin keskustelussa seuraavat pointit: 1) Viesti läpi: Vihreiden peruspoliittisissa linjoissa ei ole vikaa, voin hyvin seistä vihreiden ohjelmien takia. Viestejämme ei kuitenkaan saatu ihmisille läpi. Viesti oli liian monimutkainen ja…

  • Miltä Perus-Suomi näyttää?

    Perussuomalaisten huimaava vaalivoitto laittaa tietysti pohtimaan ”miksi”? On selvää, että muut puolueet ovat epäonnistuneet vastaamaan nyt vaaleissa protestoivien huoliin.

  • EU:ta pitää kehittää, ei vastustaa

    EU:ta pitää kehittää, ei vastustaa

    Puhe puoluevaltuuskunnassa 2.4.2011 Vielä viime tammikuussa Euroopan parlamentti hyväksyi päätöslauselman Libyasta. Siinä ei kritisoitu liikaa hallitusta varovaisuuden nimissä. Kaikki tietävät, mitä tapahtui.

  • Vientikielto valvontateknologialle

    Vientikielto valvontateknologialle

    Suomessa uutiskynnystä ei tainnut ylittää viime torstainen Euroopan parlamentin tärkeä päätös. Silloin täysistunto äänesti Irania koskevasta päätöslauselmasta, jossa todettiin maan olevan ”verkottuneimpia” maita Lähi-Idässä.