Ajankohtaista
-
Opintotukea tarvitaan elämiseen
Helsingin Sanomat uutisoi 17.4., että Helsingin yliopisto harkitsee stipendejä nopeille opiskelijoille. Tämä Hannele Niemen kertoma idea liittyy maan hallituksen innostukseen pidentää työuria eli suomeksi lyhentää opintoaikoja. Opetusministeriössä toimii työryhmä, joka miettii ehdotuksia nuorten tuuppaamiseksi nopeammin korkeakouluihin ja töihin. Myös aiemmin Hesarissa on mietittyä näitä keinoja, mutta aina on mainitsematta jäänyt se mielestäni tehokkain ja järkevin…
-

Putki pöydälle
Puhe puoluevaltuuskunnassa 18.4. (muistin varalta) Me vihreät olemme Itämeren ystäviä. Siksi toivonkin, että puolueessa keskusteltaisiin juuri nyt Itämeren kaasuputkesta.
-
Työelämän huonontuminen lopetettava
Puhe poliittisessa keskustelussa ViNOn liittokokouksessa 04/2009 (muistin pohjalta) Eläkeiän nostaminen kohahdutti suomalaisia joitain viikkoja sitten. Muutenkin viestinä on ollut, että työelämän kestoa on pidennettävä. Näissä retoriikan tyrskyissä meidän ei tule luopua siitä vinolaisesta ajatuksesta, että työ ei ole koko elämä, eikä ihmisiä tule arvottaa vain työn kautta.
-

Yksityistetyt ihmisoikeudet
Olin tänään Ronnie Lipschutzin luennolla, joka käsitteli ihmisoikeuksien luonnetta. Hän pohtii, voiko ihmisoikeuksia käsitellä taloudellisena vaihdantasuhteena. Tämä on mielenkiintoinen kysymys, sillä olettamus avaa pohdinnan sille onko kaikki inhimillinen toiminta taloudellista vaihdantaa. Tuntuu vaikealta ajatukselta nähdä kaikkialla talouden lakeja. Uskon, että ainakin käytännössä ihmiset toimivat usein (ainakin tietoisesti) ajattelematta toimintansa hyötyjä. Aiheen teoretisointi vaatii kuitenkin syvempää…
-
Kuuma koulutuspolitiikka
Ylioppilaslehden mukaan koulutuspolitiikasta on tullut jännittävä ja muodikas politiikan tekemisen kohde. Hyvä näin, muistiot eivät enää pölytykään vain kopo-intoilijoiden pöydillä. Tälläkin viikolla on koulutuspolitiikssa tapahtunut yllättäviä, tai oikeastaan vähemmän yllättäviä, käänteitä. Tampereen teknillisen yliopiston säätiöhallitukseen valitaan ilmeisesti yritysmyönteisiä jäseniä. Joukossa on esimerkiksi Leena Palotie, joka on todennut: ”Lukukausimaksut ovat jostain käsittämättömästä syystä Suomessa täydellinen tabu.…
-
Valta vaihtuu valtsikassa
Surulla luin viime viikolla sähköpostiviestin valtiotieteellisen tiedekuntaneuvoston päätöksestä tulevasta tiedekunnan hallintorakenteesta. Tiedekuntaneuvosto oli päätynyt laitoksettomaan malliin, mikä tarkoittaa, että nykyisten laitosjohtoryhmien sijaan päätökset tehdään koko tiedekunnan kattavassa elimessä. Toisena vaihtoehtona oli kolmen suurlaitoksen malli, mikä ei myöskään olisi paras ratkaisu.
-
Opiskelijatoiminta ei ole naurettavaa
Tee meni väärään kurkkuun, kun luin Keskustaopiskelijoiden (KOL) kannanottoa tämänpäiväisistä yliopistolakimielenosoituksista (”KOL:n Kurvinen: Yliopistolain vastaiset mielenosoitukset ovat naurettavia”). KOL:n mukaan ”tänään 19.2. muutamilla yliopistopaikkakunnilla järjestettävät mielenilmaukset uutta yliopistolakiesitystä vastaan ovat perusteettomia” ja ”valtioneuvoston hyväksymän lakiesityksen takana on laajasti koko suomalainen ylioppilasliike.” Nämä ovat aikamoisia väitteitä.
-

Ulkomaalaislaki päivän puheenaiheena
Tänään oli eduskunnan täysistunnossa ensimmäisessä käsittelyssä ulkomaalaislain uudistus. Laki on ollut erityisen pitkään valiokuntakäsittelyssä, sillä hallituksen esitystä pidettiin liian ”vapaamielisenä”. Pitkän väännön jälkeen hallintovaliokunta muutti lakiesityksestä kaksi tärkeää kohtaa.
-
Kahvila Kaisaniemenpuistoon
Kaisaniemenpuistoa ollaan uudistamassa ja asia on tällä hetkellä käsiteltävänä eri kaupungin elimissä. Ihmiset usein valittavat puiston olevan turvaton. Vaikka en itse pelkää puiston läpi kulkemista yölläkään, voin ymmärtää aution puiston pelottavan. Tähän keinona olisi mielestäni yksinkertaisesti muut ihmiset. Jos puistossa oleilisi enemmän ihmisiä, tuntuisi se kenties turvallisemmalta. Kaiken lisäksi puistot ovat kaupunkilaisten olohuoneita, joten onnistuneessa puistossa…
-
Itsenäisen yliopiston puolesta
Olin eilen opiskelijatoiminnan järjestämässä kuulemistilaisuudessa, jossa rehtori Wilhelmsson, kansleri Niiniluoto ja kehitysjohtaja Mansikkamäki vastasivat yliopistolaisten kysymyksiin yliopistolaista. On ensinnäkin hienoa, että vihdoin on saatu massat liikkeelle kritisoimaan yliopistolain uudistusta. Yliopistoa lienee syytä uudistaa, mutta ei esitetyllä tavalla. Itse olen yrittänyt vaikuttaa uuden lain muotoon ainakin vuoden 2007 alusta asti, kun SYL lausui ensimmäisen kerran Rantasen…