Kategoria: Kehitys- ja ulkopolitiikka

  • Vallankumousta ei saa varastaa

    Viime viikolla oli parlamentin ryhmäviikko, mikä tarkoittaa sitä, että teoriassa viikko on pyhitetty poliittisten ryhmien omille kokouksille. Käytännössä parlamentissa riittää aina kiintoisia kokouksia joka lähtöön. Istuin kuuntelemassa viikon aikana älykästä ja vähemmän älykästä keskustelua muun muassa Nabuccosta (”tarvitaan kaasua, mutta pitäisi enemmin panostaa energian säästöön ja lähdemaat, kuten Turkmenistan, epäilyttävät”), EU:n ja Venäjän uudesta sopimuksesta

  • EU ja Turkki tarvitsevat toisiaan

    Kirjoitin edellisessä blogissani tämän viikon Euroopan parlamentin päätöksistä. Mainitsin, että lievä pettymys oli parlamentin virallinen kanta Turkin edistymisestä vuonna 2010. Miksi? Päätöslauselmassa oli toki paljon hyviä asioita ja erityisesti tuotiin esille Turkissa edelleen vallitsevat epäkohdat. Päällimmäisenä kaikilla on tietysti mielissä lehdistönvapaus, kun ainakin 9 journalistia on viime viikkoina vangittu syytettyinä jonkinlaisesta osallisuudesta ns. Ergenekon-vallankaappausyritykseen.

  • Rahat patoihin vai kehitykseen?

    Tänään äänestettiin Euroopan parlamentin täysistunnossa EU:n takuiden antamisesta Euroopan investointipankille (EIP). EIP on ollut kovan kritiikin kohteena, sillä monien mielestä sen investoimat projektit eivät välttämättä tuo kehitystä, vaan esimerkiksi suurpatohankkeet tuhoavat ympäristöä.

  • EP:n täysistunto – matkustuskieltoja tietyille venäläisille?

    Taas ovat junat ja lentokoneet raahanneet mepit Strasbourgiin päätöksiä tekemään. Edessä on, kuten aina, paljon kiintoisia keskusteluja ja tärkeitä päätöksiä, joista harvassa maassa uutisoidaan.En ehtinyt kirjoittamaan edelliseltä täysistuntoviikolta, vaikka Euroopan parlamentti päätti esimerkiksi ihmiskauppaa suitsivista toimista ja sanktioista, kannastaan Afganistanin sotaan ja kansalaisaloitteen muodosta

  • Saakashvilin puheita

    Georgian presidentti Mihail Saakashvili puhui Euroopan parlamentille tällä viikolla. Hänen puheessaan korostui vetoaminen Venäjään ratkaista Abhaasian ja Etelä-Ossetian tilanne rauhanomaisesti.

  • Meneillään olevasta täysistunnosta, mm. tiibetin kieli

    Meneillään olevasta täysistunnosta, mm. tiibetin kieli

    Tällä viikolla Strasbourgissa käsitellään mm. komission työohjelmaa 2011, oikeusasiamiehen toimintaa vuonna 2009, Liu Xiaobon Nobelin rauhanpalkintoa,

  • Ulkosuhdehallinto pakettiin

    Keskiviikkona äänestettiin parlamentissa ulkosuhdehallinnosta (lisätalousarviosta, varainhoitoasetuksesta ja henkilöstösäännöistä). Vihreät äänestivät puolesta

  • Putinin Venäjä

    Putinin Venäjä

    Olin lukenut kirjan aiemminkin, mutta taas lukukokemus oli lamaannuttava. Venäjän kehitys tuntuu menevän, ainakin oikeusvaltion näkökulmasta, pelkästään huonompaan suuntaan.

  • EU:n lisättävä humanitaarista apua Kirgisiaan

    Tänään hyväksyttiin Euroopan parlamentissa päätöslauselma, jossa tuomitaan kesäkuun iskut Kirgisiassa Oshin seudulla. Meppien mielestä on tärkeää saada palautettua maa normaaliin tilaan. Kirgiisien tulee toimia siten, ettei hauras tilanne ei luisu uudelleen väkivaltaan.

  • Euroopan parlamentti: valaista ulkosuhdehallinnon hyväksymiseen

    Olemme taas matkanneet juna- ja autolasteittain Strasbourgiin Euroopan parlamentin täysistuntoon. Tällä viikolla eniten minua työllistävät ainakin HIV/Aids, Kirgiisian tilanne ja ulkosuhdehallinto.